Soinin sairausloma ja lentokielto jatkuvat sunnuntaihin

Timo Soini marraskuu 2016
Ulkoministeri Timo Soini.Lehtikuva
Julkaistu 07.12.2016 09:20

MTV UUTISET - STT

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) sairausloma ja lentokielto jatkuvat sunnuntaihin saakka, ulkoministeriö kertoo. Soini hoitaa kuitenkin tehtäviään osittain.  
Esimerkiksi perjantaina hän vastaanottaa Ranskan ulkoministerin Jean-Marc Ayrault'n, joka vierailee Suomessa.

Soini jäi sairauslomalle kaksi viikkoa sitten, ennalta suunnitellun toimenpiteen takia. Soinin esikunnasta ei kerrottu STT:lle toimenpiteestä tarkemmin.

Alun perin ulkoministerin oli tarkoitus palata tehtäviensä pariin maanantaina. Soini osallistui eilen normaalisti presidentin järjestämälle itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Ministeri on aiemmin kertonut kirjassaan Peruspomo, että hänelle tehtiin sydänoperaatio vuoden 2012 keväällä. Lisäksi Soinilla on ollut ruusu jalassa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa