Katupartioryhmä Soldiers of Odin puolustautuu pitkässä Facebook-päivityksessään ja muun muassa irtisanoutuu rasismista. Paljon kritiikkiä ja mediajulkisuutta saanut ryhmä sanoo haluavansa auttaa kaikkia Suomessa asuvia.
Muun muassa MTV:n Uutiset on kertonut, että kaikilla Joensuussa partioivan Soldiers of Odin -ryhmän pomoilla useita rikostuomioita.
Soldiers of Odin myöntää osalla jäsenistä olevan rikostaustaa, mutta sanoo antavansa ihmisille uuden mahdollisuuden.
– Rikollistausta on mennyttä elämää, johon kukaan meistä ei voi vaikuttaa. Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa hyvin paljon.
Kirjoituksessa ryhmä sanoo vaativansa sääntöjen noudattamista ja erottavana ylireagoineet.
– Kerhon jäsenet saavat puolustautua tarvittaessa, kuten kuuluukin. Voimme myös käyttää yleistä kiinniotto-oikeutta, kuten jokainen Suomen maaperällä.
– Uskomme että moni haluaisi toimintaan mukaan, mutta ei uskalla huonon julkisuuden takia liittyä. Toivomme yhteistyötä muilta "turvapartioilta" sekä hiljaisilta lenkkeilijöiltä. Yritetään tehdä kaduista turvallisemmat, ilman sotimista keskenäänkään, ryhmä kirjoittaa.