Sota-ajan nuori Mauno Koivisto oli sulkeutunut ja lähes masentunut ja häntä painoivat hänen tappamansa ihmiset. "Ihminen on sodassa syyntakeeton", Koivisto kuitenkin totesi ja keskittyi pakonomaisesti opiskeluun ja suorittamiseen, kertoo tänään julkaistava uutuuskirja.
0:31
Tältä näyttää presidentti Mauno Koiviston muistomerkki. Katso video!
Seppo Lindholmin ja Pekka Korpisen toimittama Merkillinen Mauno on kirja, johon ajatuksiaan ovat koonneet edesmenneen presidentin ystävät ja työtoverit piispa Eero Huovisesta Tarja Haloseen.
Kirjan ensimmäisessä luvussa Asevelisosialisti kirjailija ja historiantutkija Mikko Majander kuvaa nuorta Koivistoa sodassa ja sen jälkeen:
"Koivisto ei ollut häppämiehiä eikä kolpakkostrategi, marskin syntymäpäiväryypynkin hän jakoi Itä-Karjalassa 1942 kavereilleen ja jäi vapaaehtoisesti vartioon. Kapakoissa sauhuamisen sijaan hän vetäytyi sodan jälkeen töissä käymisen ohessa iltaopiskelijaksi."
Lue myös: Tellervo Koiviston herkät kirjeet kertovat suuresta rakkaudesta ja avioitumisen peloista – "Minusta tulee huono vaimo"
Sodan traumat painoivat
Koiviston Mirjam-siskon kuvailujen mukaan Mauno-veli oli sulkeutunut ja miltei masentunut ja heräili yöllä painajaisiin yltä päältä hiessä.
Kirjan mukaan Koivisto itse kuvasi tulleensa sodasta "sekä fyysisesti että henkisesti eheänä, mutta sodan kokemusten vaivaamana". Koivisto avautui sisarelleen myös siitä, että häntä painoi tappaminen.
"Traumoista ei paljoa puhuttu, mutta siskolleen hän saattoi avautua, että häntä painaa, kun ei tiedä kuinka monen lapsen isän ja kuinka monen äidin pojan hän on tappanut. Kyllä hän sitten jotenkin pääsi sen asian yli ja sanoi minullekin, että ihminen on sodassa syyntakeeton. Kukaan ei tahtonut pahaa, mutta se oli semmoinen tilanne. Se oli raskas asia ennen kuin sen ymmärsi."
Mirjam-siskon mukaan sota oli tehnyt Koivistosta pakonomaisen opiskelijan, jolla oli kova itsekuri ja suoritustahti.
"Säästynyt henki oli käytettävä arvokkaasti. Vapaa-aika oli kortilla, Turun Teräksen jalkapalloharjoitukset ja tanssireissut Kaarinan palokunnantalolle saivat jäädä. Kaverit huomasivat, että Maukka "ikään kuin liukui sakista pois". Satamassakin tämä kuulemma kulki kirja kädessä."
Kursivoidut tekstit ovat otteita tänään julkaistusta teoksesta Merkillinen Mauno (Otava).