Sotiminen on kallista: Hautauksen hinta Venäjällä noussut yli 50 prosentilla, arkut 76 prosentilla

1:11imgTulitauko Ukrainassa toisi Venäjälle hengähdystauon, Suomen Pankin asiantuntija arvioi.
Julkaistu 24.03.2025 18:08
Toimittajan kuva

Maria Nykänen

maria.nykanen@mtv.fi

Ukrainan sota ja sen rahoittaminen on johtanut nopeaan hintojen nousuun eli inflaatioon Venäjällä. 

Venäjällä inflaatio eli kuluttajahintojen nousu on tällä hetkellä noin 10 prosenttia, mutta joidenkin tuotteiden ja palveluiden hintojen nousu on ollut vieläkin nopeampaa. 

Esimerkiksi ruumisarkkujen ja hautauspalveluiden hinnat ovat nousseet kymmeniä prosentteja viime vuosina, kertoo Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Heli Simola.

– Nousua on nähty erityisesti viime vuosien aikana, joten kyllä se varmaan liittyy vahvasti Ukrainan sotaan, ja se kertoo osaltaan karua kuvaa tilanteesta.

Venäjän tilastolaitoksen Rosstatin mukaan esimerkiksi ruumisarkkujen hinnat ovat nousseet ovat nousseet 76 prosenttia vuoden 2022 alkuun verrattuna.

Tuhkauksen hinnat puolestaan ovat nousseet samassa ajassa 56 prosenttia, ja haudankaivuupalveluiden hinnat 44 prosenttia.

Vastaavassa ajassa kaikkien kuluttajahintojen keskimääräinen nousu oli 30 prosenttia, Simola kertoo.

Venäläisten palkat nousseet Ukrainan sodan alkamisen jälkeen

Hintojen noususta huolimatta venäläisten ostovoima on parantunut Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, sillä palkat ovat nousseet työvoimapulan vuoksi nopeasti etenkin sotateollisuuteen liittyvillä aloilla.

Viime vuonna venäläisten palkat nousivat keskimäärin 8,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Venäjällä on käytännössä täystyöllisyys.

– Venäjällä on hyvin voimakas työvoimapula. Väestökehitys ollut heikkoa jo vuosien ajan, koska väestö vähenee ja vanhenee. Sodan seurauksena ongelma pahentunut entisestään, kun satoja tuhansia miehiä viety rintamalle, ja satoja tuhansia ihmisiä on poistunut maasta, Simola kertoo.

Koska työmarkkinatilanne on kireä, on palkkoja jouduttu nostamaan nopeasti etenkin sotaan liittyvillä toimialoilla.

Inflaatio kiihtynee entisestään

Suomen Pankki ennustaa, että Venäjän talouden kasvu hidastuu huomattavasti lähivuosina, mutta talouden romahtamista ei ole näköpiirissä talouspakotteista huolimatta. 

Lue myös: Ukrainan tulitauko hyödyttäisi Venäjää enemmän kuin Ukraina, sanoo Suomen Pankin asiantuntija MTV:lle

Venäjän talouden kasvu on nojannut vahvasti valtion menojen lisäämiseen ja sotateollisuuden tuotannon kasvattamiseen, mutta jatkossa kasvua on entistä vaikeampi pitää yllä työvoimapulan vuoksi ja pakotteiden vuoksi.

Työvoimapulan ja tuotantokapasiteettiin liittyvien rajoitteiden vuoksi tuotantoa ei pystytä enää kasvattamaan yhtä paljon kuin aiempina vuosina, minkä vuoksi Venäjän inflaatio kiihtyy entisestään. 

Inflaation hillitsemiseksi keskuspankin puolestaan pitää yllä kireää rahapolitiikkaa. Avainkorko on nostettu historiallisen korkeaksi, 21 prosenttiin, Suomen Pankki kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä