Spekulaatiot JVG:n lopettamisesta saivat Ville Gallen pohtimaan, pitääkö hänen ja Jaren päättää uransa: "Se paine tuli ulkopuolelta"
JVG joutui viime kesänä lopettamis-spekulaatioiden keskelle.
Putouksen kauden kuudennessa lähetyksessä artistivieraana nähtiin rap-duo JVG, joka valmistautuu parhaillaan maaliskuussa alkavalle Vuodet ollu tuulisii -kiertueelleen. JVG-kaksikko Jare ja Ville Galle ovat viettäneet hiljaiseloa elokuussa heittämänsä stadionkonsertin jälkeen ja tekevät nyt jälleen paluuta showbisneksen pariin.
– Kiva päästä pitkästä aikaa vetämään bändin kanssa. Tuntuu hyvältä, vaikka ollut vähän paussia. Kun amatimiehet on soittamassa niin homma skulaa, Jare sanoi.
Kaksikko odottaa innolla keikkamatkoja maakuntiin sekä "kansan syvien rivien" näkemistä.
JVG:n elokuisesta stadionkonsertista on nyt vierähtänyt puolisen vuotta. Jaren mukaan kokemusta pystyy alkaa pikkuhiljaa muistelemaan kunnolla vasta nyt.
– Se oli aika usvainen toimitus, sitä ei ihan tajua heti. Nyt se on telkkarissakin pyörinyt, ja sitä on uskaltanut vähän jopa vilkaista. Hienolta näytti, ja kyllä siitä saa olla ylpeä, hän sanoi.
Ville Gallen mukaan vasta stadionkeikan päättyessä tajusi, miten hienon kokemuksen he olivat juuri käyneet läpi.
– Pitää nauttia joka päivä, että saa viihdyttää kansaa ja tehdä tämmöistä työtä, joka on aikoinaan ollut harrastus. Kiitollisuus, että saa tehdä mageita hommia, hän sanoi.
Kun JVG tiedotti stadionkeikastaan, alettiin somessa spekuloida, aikooko kaksikko lopettaa uransa. Spekulaatiot saivat lisää vettä myllyynsä, kun JVG julkaisi kesäkuussa Oisko tää täs -nimeä kantavan kappaleen.
Ville Galle paljasti, että spekulaatioiden myötä hän alkoi itsekin pohtimaan, onko stadionkeikka heidän viimeisensä.
– Mutta nyt on tajunnut, että se paine tuli ulkopuolelta. Kun stadionkeikalta tuli takaisin ja oli pari kuukautta himassa, niin mietin, että pitääkö minun nyt lopettaa työni tämän takia, kun ihmiset odottavat vain, että olemmeko tässä hyvällä jalalla liikenteessä. Saamme kuitenkin tehdä kivaa hommaa, niin mikäs tässä, hän sanoi.
– Uutta musaakin on varmasti tulossa pian ja nyt tämä kiertue ja kaikki. Tehdään vain normihommia eikä mietitä, mitä muut ajattelevat, hän jatkoi.
Putous lauantaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
Lataa lisää