SS: Pätevistä hätäkeskuspäivystäjistä edelleen huutava pula

hätänumero hätäkeskus 112
112 Suomi sovellus kännykässä.All Over Press
Julkaistu 29.09.2018 05:44

MTV UUTISET - STT

Pula pätevistä hätäkeskuspäivystäjistä ei näytä hellittävän.

Johtaja Marko Nieminen Hätäkeskuslaitoksesta kertoo Savon Sanomissa, että laitos olisi voinut palkata tänä vuonna myönnetyillä palkkarahoilla yli 30 päivystäjää lisää. Työmarkkinoilla ei kuitenkaan ollut kelpoisuuden omaavia hakijoita.

Lehden mukaan useat hätäkeskuksista palkkaisivat vaikka heti päteviä päivystäjiä.

Laskennallisesti koulutuksesta olisi pitänyt tulla alalle vuosittain 24 uutta päivystäjää, mutta se ei ole toteutunut käytännössä. Osa opiskelijoista ei valmistu, ja osa hakeutuu töihin muille aloille.

Vaikka opiskelijoiden vuosittaista sisäänöttomäärää on nostettu 24:stä 32:een, Niemisen mukaan sekään ei riitä.

Hätäkeskukset sijaitsevat Kuopiossa, Keravalla, Turussa, Porissa, Vaasassa ja Oulussa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa