Stockmann punnersi heinä-syyskuussa voitolle

Stockmann 2016
Stockmannin oikaistu liikevoitto vuoden kolmannella neljänneksellä oli 2,9 miljoonaa euroa.Lehtikuva
Julkaistu 28.10.2016 08:22

MTV UUTISET - STT

Stockmannin oikaistu liikevoitto vuoden kolmannella neljänneksellä oli 2,9 miljoonaa euroa. Vuosi sitten heinä-syyskuussa yhtiön tulos ennen kertaluontoisia eriä oli 7,4 miljoonaa euroa tappiolla.

Toimitusjohtaja Lauri Veijalaisen mukaan erityisen ilahduttavaa on, että ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen konsernin kolmannen vuosineljänneksen tulos oli positiivinen.

Samalla yhtiön liikevaihto pieneni vuoden takaisesta parikymmentä miljoonaa euroa noin 289 miljoonaan euroon. Konsernin sisäisistä yhtiöistä Lindexin ja Real Estate -yksikön hyvä tuloskehitys jatkui.

Yhtiön viime vuonna aloittama tehokkuusohjelma pyrkii yhtiön ydintoimintojen kehittämiseen ja 50 miljoonan euron vuosittaisiin säästöihin. Ydintoimintoihin se laskee Lindexin ja Real Estate -yksikön lisäksi vähittäiskauppaan keskittyvän Stockmann Retailin.

Tuoreimmat aiheesta

Talous