Stringit eivät enää myy – tällaisia alusvaatteita suomalaisnaiset ostavat

Suomalaisnaiset hakevat alusvaatteiltaan käytännöllisyyttä. Kuvan nainen ei liity juttuun.
Julkaistu 20.10.2011 13:00(Päivitetty 07.06.2012 07:46)

Nyt riitti. Hiertävät narut takapuolessa nimittäin. Suomalaiset naiset haluavat pepun piiloon ja poven paikoilleen, paljastavat maan johtavat alusvaatemyyjät.

Suomalaisilla alusvaatemarkkinoilla myydään taas enemmän kangasta. Nirunarustringit on jätetty häpeämään jonnekin vaatekaapin unohdetuimpaan nurkkaan.

– Stringien suosio on laskenut hurjasti, vahvistaa alusvaateliike Patrician suunnittelija Evelin Kiirend.

Samaa sanotaan Changessa ja Funky Ladyssa. Hipsterit ovat syrjäyttäneet kilpailijansa ja nousseet suosituimmiksi alushousuiksi. Myös klassista tai-housua menee. Stringien ja hipsterien välimaastoon sijoittuvat hotpantsit sen sijaan odottavat vielä läpilyöntiä.

– Ne jättävät puolet peffasta näkyviin, Funky Ladyn omistaja Saara Salmenkallio sanoo.

Tämä näky käy yhä harvinaisemmaksi.

Kuumaa nyt: korkeavyötäröiset alushousut

Vielä jokin aika sitten elettiin lantiofarkkujen, siis jenkkakahvojen ja peppuvaon vilauttelun esteettisesti kyseenalaista aikakautta. Kuka olisi silloin uskonut, että vielä joskus alushousutkin vedetään melkein korviin asti?

No, nyt vedetään. Korkeavyötäröisyys on tehnyt paluun.

– Superkorkeat housut sheippaavat koko vartaloa, Salmenkallio sanoo.

– Muotoilevat alusasut ovat todella lyöneet läpi. Niissä löytyy kauniita, jopa pitsikoristeisia malleja, Stockmannin alusvaateosaston myyjä Tiina Ojantausta jatkaa.

Salmenkalliosta on sääli, että suurin osa naisista unohtaa housut täysin, sillä tarjolla on monenlaista mallia ja pukeutumista helpottavaa mahdollisuutta. Esimerkiksi laserleikatuissa housuissa ei ole ollenkaan kuminauhoja.

Käytännöllisiin t-paitaliiveihin luotetaan

Hyvä on. Alushousuissa tarvitaan siis enemmän kangasta. Miten on rintaliivien laita?

– Suomalaisten naisten kuppikoot ovat kasvaneet, niitä joutuu koko ajan lisäämään. Joko rinnat ovat suurentuneet tai sitten tieto oikeasta koosta on kasvanut, Kiirend miettii.

Toppauksia ei enää haluta yhtä paljon kuin ennen.

– Poikkeuksena mainittakoon nuoret neitokaiset, joille povea ei ole vielä kertynyt. He kallistuvat jopa geelitoppauksiin, Salmenkallio sanoo.

Ylipäätään suomalaisnaiset kuluttavat alusvaatekaupassa varsin järkevästi: sileitä, keinokuituisia ja kevyesti vanutettuja t-paitaliivejä menee eniten.

– Pitsiä saattaa olla vähän olkaimissa ja sivussa, mutta muuten suositaan saumatonta, tasaista pintaa. Niiden päällä ohuet vaatteet laskeutuvat kauniisti, Ojantausta sanoo.

Värit vuodenaikojen mukaan

Alusvaatteiden väreissä pidetään ihonläheisestä kullasta, vaaleanpunaisesta, pinkin eri sävyistä sekä perinteisistä mustasta ja valkoisesta.

– Kauden värit kulkevat muun muodin mukana. Syksyllä ostetaan murrettuja ruskan värejä, kuparinkeltaista ja -ruskeaa, keväällä puolestaan raikkaita ja hempeitä sävyjä. Yhä enemmän löytyy väriä ja printattua kuosia, Changen ketjujohtaja Marjo Topi sanoo.

Trendit vaihtuvat tiuhaan.

– Puolitoista vuotta sitten pinnalla oli koralli, sitten vahva peruspunainen. Myös sininen on tullut voimakkaasti esille vuosien jälkeen, Salmenkallio sanoo.

Alusvaatteet oma salaisuus

Ikäerot eivät juuri näy alusvaatekaupassa: sekä nuoret että vanhat haluavat trendikästä ja kaunista päällepantavaa. Makueroja toki löytyy – ja alusvaatteista kun on kyse, ei niitä välttämättä pysty päättelemään päältä päin.

– Nelikymppinen nainen banaaninutturalla ja bisnestyylillä voi kaivata alusasuilta räväkkyyttä ja vauhtia aamuun. Rokkimimmi rastatukalla ja voimakkaalla meikillä taas saattaakin kallistua naisellisiin ja vaaleisiin alusvaatteisiin, Topi selittää.

Jotkin mieltymyserot voi kuitenkin laittaa puhtaasti iän piikkiin.

– Nuoret ovat merkkitietoisempia ja ostavat mielellään värikästä, iloista ja pirteää, Ojantausta sanoo.

Älä piilottele rintsikoita

Nuorempi ikäpolvi ei liioin kainostele vilauttaa vaikka rintsikan olkainta.

– Nuoret ajattelevat, että jos näkyy, niin so what? Ei se ole heille sen pahempaa kuin takin nappienkaan näkyminen, Salmenkallio kertoo.

Mutta on kai se sentään aika mautonta – eiväthän alusvaatteet saa näkyä?

– Kyllä saavat! On tarjolla paljon liivejä, joissa on vaikka nyöriä dekolteella tai kaulan ympärillä tai koristeita ja koruja niskassa – ne on suorastaan tarkoitettu näkyviksi, Salmenkallio rohkaisee.

– Viisikymppisillä tässä näkyy vielä arkuutta ja kotikasvatuksen peruja. Jos äiti käytti aina puuterinvärisiä, niin usein jatketaan samaa linjaa – tai sitten kapinoidaan kunnolla. Kaikki on korvien välistä kiinni, Salmenkallio sanoo.

Piia Simola/Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Tuoreimmat aiheesta

Studio55