Stubb Bloombergillä: Trump otettava vakavasti, kun hän puhuu Ukrainan sodan lopettamisesta

trump-stubb
Alexander Stubbin mukaan Donald Trump yrittää lopettaa sodan Ukrainassa pikaisesti.
Julkaistu 12.11.2024 23:39

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump haluaa lopettaa Ukrainan sodan pian, mahdollisesti jo ennen kuin hänestä tulee Yhdysvaltain presidentti, sanoo presidentti Alexander Stubb uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.

Stubbin mukaan Trumpin vaalivoiton myötä Yhdysvaltojen asenne on muuttunut.

– Meidän Euroopassa ja muualla maailmassa on ymmärrettävä, että Donald Trump on hyvin vakavissaan rauhan saamisessa Ukrainaan, ja hän haluaa sen mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, Stubb sanoi.

– Ikkuna näille neuvotteluille on vaaleista aina virkaanastujaispäivään saakka, presidentti jatkoi.

Stubb kertoi Bloombergille maanantaisesta puhelinkeskustelustaan Trumpin kanssa. Stubb puhui tuolloin Trumpin kanssa Ukrainan lisäksi muun muassa Gazan sodasta, Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteista ja Euroopan vastuusta omasta puolustuksestaan.

Suomessa haastattelusta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

1:53img

Katso myös: Pääministeri Orpon mukaan Eurooppa on valmistaunut Trumpin yllätyksiin.

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota