Helsingin hovioikeudessa alkoi keskiviikkona tunnetun stylistin Teuvo Lomanin seksuaalirikosjutun käsittely.
Loman tuomittiin maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Stylisti Teuvo Loman saapui seksuaalirikosjutun pääkäsittelyyn Helsingin hovioikeuteen. Kuva: Lehtikuva.Lehtikuva
Käräjätuomion mukaan Loman oli koskettelemalla ja muulla tavoin tehnyt tekoaikana 13-vuotiaalle uhrille seksuaalisia tekoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan uhrin kehitystä.
Lisäksi hän oikeuden mukaan sai uhrin ryhtymään tällaisiin tekoihin sekä oli useita kertoja sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. Loman kiisti rikoksen.
Hovioikeus on varannut pääkäsittelyyn kolme päivää. Tuomio annetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.