Sunnuntaina niskaan lätsähtää räntää ja lunta – liukkausvaroitus liki koko maahan

4:36imgSäässä tulossa käänne – Pekka Pouta kertoo tuoreesta kuukausiennusteesta.
Julkaistu 05.11.2022 18:30

MTV UUTISET – STT

Maanantaina ja tiistaina on odotettavissa lisää sateita.

Sunnuntai alkaa monin paikoin maata räntä- tai lumisateessa. Sääpalveluyritys Foreca arvioi, että esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Koillismaan alueet voivat saada ensilumen tämän sadealueen myötä.

Suuressa osassa maata on liukkaiden kelien varoitus huomiseen alkuiltaan saakka, kertoo Ilmatieteen laitoksen varoituskartta. Kelivaroitus ei koske maan etelä- ja länsiosia.

Liukkaita kelejä aiheuttaa Suomeen tänään illalla lännestä saapuva vesisadealue. Se muuttuu Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan lumisemmaksi, kun se siirtyy illan ja yön aikana kohti itää ja pohjoista.

– Idässä sataa räntää ja pohjoisessa lunta lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä sekä seuraavana aamuna, Laakso sanoo.

Itä- ja Pohjois-Suomen lämpötilat jäävät Laakson mukaan huomenna nollan tuntumaan. Sen sijaan länteen ja etelään saapuu lauhempaa ilmaa, ja lämpömittari voi kohota viidestä kymmeneen asteeseen.

Matalapaine liikkuu Suomen ylitse maanantaina ja tiistaina

Alkuviikko alkaa Laakson mukaan lauhana maan etelä- ja keskiosissa. Suomen ylitse liikkuu maanantaina ja tiistaina kuitenkin matalapaine, joka tuo mukanaan vesisateita.

– Tiistain aikana nuo sateet alkavat jo kuitenkin väistyä, Laakso sanoo.

Lämpötilat pysyvät maan etelä- ja keskiosissa maanantaina kymmenen asteen alapuolella.

– Pohjoisessa on alkuviikolla viileämpää ja kuivempaa. Lämpötilat painuvat nollan tuntumaan tai jopa hieman pakkasen puolelle.

Alkuviikolle ei ole toistaiseksi tiedossa liukkaan kelin varoituksia.

Lue myös: Ilmatieteen laitos alkaa julkaista ennusteita energiasäästä

Tuoreimmat aiheesta

Sää