21-vuotias Emilia Kangas paransi kuulantyönnön ennätystään peräti 61 senttiä kiskaisemalla Lohjan karnevaalikilpailuissa 16,99. Kangas sijoittuu uudella ennätyksellään alle 23-vuotiaiden EM-tilastossa toiseksi.
Seinäjoen Seudun Urheilijoita edustava Kangas työnsi komean uuden ennätyksensä sateessa käydyssä, voittoonsa päättyneessä kisassa.
– Oli odotettu ja tiedossa, että mahdollisuudet tällaiseen ovat olemassa. Päivän tuntuma ei ollut niin hyvä kuin torstain kilpailussa, jossa kroppa tuntui hyvältä ja odotin pitkää työntöä. Tänään kävin sanomassa isälle, ettei tästä tule mitään, mutta se napsahti kun työnsin rennosti, Kangas kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Tytärtään valmentaa yhdessä Ahti Arokallion kanssa Hannu Kangas.
– Kesän aikana harjoituksissa, ja joskus kisan jälleenkin, on tullut aika lähelle 17 metrin työntöjä, joten mikään aivan valtava yllätys tulos ei ollut, vaikka kisan alussa Emilian tuntuma ei ollut niin hyvä kuin torstain kilpailussa, isä-Kangas pohti.
– Kauden aikana on ollut haasteita ringissä pysymisen kanssa. Yliastumisia on tullut paljon, mutta nyt työntö löytyi ja Emilia sai sen hyvin osumaan kohdalleen.
Emilia Kangas sanoi tietävänsä nyt "mitä pitää ajatella ja pitää mielessä kisatyönnöissä", kun paikoin keskittyminen on ollut väärissä asioissa.
– Nyt keskityin jalkoihin ja se toimi, hän sanoi.
Kankaan aiempi ennätys 16,38 oli toukokuulta Lempäälästä. Hän on työntänyt tänä vuonna uransa viisi tuloksellisesti parasta kilpailua.
Naisten kuulan kauden kotimainen kärkitulos on Eveliina Rouvalin 17,53. Kangas nousi kotimaan tämän kauden tilastossa toiseksi.
Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Espoossa 13.–16. heinäkuuta. Kangas on nyt siis nuorten EM-tilastossa hienosti toisena.
Lohjan kuula-, kiekko- ja moniottelukarnevaalien tulokset:
Miehet:
Kuula: 1) Nico Oksanen TuUL 18,32, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 17,88, 3) Jesper Ahlin Ruotsi 17,18, 4) Mikko Toiviainen LoimJa 17,04, 5) Panu Tirkkonen KeitKu 16,83, 6) Miika Lahtonen MynämIs 16,29, 7) Aatu Kangasniemi NurmijYU 15,89.
Kuula, luokka 57 (4 kg): 1) Teijo Kööpikkä RaumU 14,20.
Kiekko: 1) Antti Pränni PudasjU 55,99, 2) Rami Kankaanpää IlmajKi 55,41, 3) Teo Paganus Ruotsi 47,96.
4-ottelu (110 m aj, korkeus, kiekko, 200 m): 1) Ville Kattelus YlihJu 2869 (16,09, 189, 40,28, 23,15), 2) Juuso Hassi OrivPo (15,54, 180, 39,66, 23,22), 3) Jere Liskojärvi HeTa 2119 (15,53, ilman tulosta, 38,97, 24,06).
Naiset:
Kuula: 1) Emilia Kangas SeinäjSU 16,99, 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,26, 3) Kaisa Kymäläinen HirsilPy 15,83, 4) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,85, 5) Minttu Laurila TuUL 13,91, 6) Oona Viljanen OrivPo 13,37, 7) Jessica Meriheinä LiljIK 13,23, 8) Julia Nystrand EsboIF 12,43, 9) Vilma Kerälä HämTa 12,30.
Kiekko: 1) Salla Sipponen TP 58,07 (kkk), 2) Helena Leveelahti VirtainU 53,99, 3) Sanni Kuparinen JanJa 49,71, 4) Enni Aula PudasjU 48,85, 5) Roosa Naula TuUL 48,43, 6) Carmen Welling TuUL 46,79, 7) Tuula Sviili PuumViri 45,87, 8) Iiris Veijola HämTa 44,68, 9) Taija Tirkkonen KeitKu 41,88, 10) Eskelinen 40,10.
3-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula): 1) Lotta Putkiranta EspTa 1673 (18,67, 153, 11,02).