Suomalainen Olli Toukolehto lähti palvelemaan Yhdysvaltain armeijaan vuonna 2006. Yhdeksän kuukauden pestistä Irakin sodassa syntyi kirja, Bagdadin Kiirastuli.
Bagdadin Kiirastuli tehtiin Olli Toukolehdon päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Sen kääntäjänä ja editoijana toimi Petri Sarjanen. Kirjan kirjoitus ei kuitenkaan ollut etukäteen tiedossa.
– Jos olisin tiennyt etukäteen, että päiväkirjoistani syntyisi kirja, olisin kirjoittanut paljon tarkemmin ja enemmän. Nyt jotkut merkintäni olivat tyyliin "heräsin, soitin isälle, olen väsynyt", tuumaa Olli Toukolehto.
Motiivi päiväkirjan kirjoittamiselle oli kuitenkin alun alkaen selvä.
– Olin asunut aikaisemmin meditaatiokeskuksessa ja huomannut, kuinka ihminen kasvaa hitaasti mutta paljon vuosien varrella. Usein sitä unohtaa, millainen itse on ollut, joten aloin pitää päiväkirjaa oman henkilökohtaisen kasvuni vuoksi.
Toukolehden perhe oli asunut jo vuosia Yhdysvalloissa, kun kutsu armeijaan tuli. Suomen laivastossa aikaisemmin työskennellyt isä oli pojan urasuunnitelmista innoissaan, äiti ei.
– Niin kuin suomalaiseen tapaan kuuluu, toisia ei käsketä. Ei äitikään siis kieltänyt, vaikka kovasti pelkäsikin.
Velat pois armeijassa
Uskonasiat ja usko Amerikan vapauteen olivat syitä, joiden vuoksi moni nuori osallistui armeijan peruskoulutukseen. Osa oli tullut armeijaan, koska heillä ei ollut muutakaan, paikkaa mihin mennä. Osa oli jo lukiossa tipahtanut pois koulutuksesta.
Toukolehto erosi muista. Hän oli opiskellut jo vuosia biokemian tutkintoa Yhdysvalloissa, ja siitä oli kertynyt kymmenientuhansien dollarien lukukausimaksut ja -velat. Armeija maksaisi palkan lisäksi opintovelat pois.
Lisäksi Toukolehto ajatteli sotimista filosofian kautta.
– Ajattelin että mitä oli tapahtunut, oli tapahtunut. Tiesin, että vaara oli todellinen.
– Isäni oli lentämässä Helsingistä New Yorkiin syyskuun 11. päivänä, kun terrori-iskut tapahtuivat, ja kone kääntyi takaisin Helsinkiin. Tiedän, että olisi ollut hyvin pieni mahdollisuus siihen, että isäni olisi ollut kaapatussa koneessa. Mutta tapahtumat olivat silti todellisia.
Sodassa uskottiin johtajaan
Sotilaat jakavat amerikkalaisten lähettämiä leluja irakilaislapsille.
Toukolehdon oli tarkoitus työskennellä Irakin sodassa koulutuksensa kautta laboranttina. Koska paikan päällä ei ollut laboratoriota, mies vietti neljä ensimmäistä kuukautta vartiohommissa. Seuraavat viisi kuukautta hän teki lääkintämiehen töitä.
– Autopommi räjähti tukikohdan ulkopuolella, ja me hoidimme 26 haavoittunutta siviiliä ensiapurakennuksessa, jossa oli kolme sairassänkyä. Saimme palkinnon siitä, että pelastimme useita siviilejä.
Toukolehto kertoo kohdelleensa irakilaisia kunnioittavasti, ja uskoo sen vakuuttaneen paikalliset siitä, että länsimaalaiset ovat mukavia. Aina ei kuitenkaan ollut helppo elää harmoniassa.
– Saimme kiinni yhden vihulaisen murhaajan, joka oli kidnapannut siviilejä ja porannut heitä korvaan. Silloin tunsin kyllä vahvaa vihaa.
Ammattimaisesti käyttäytyminen oli kuitenkin jokaisen etu, sillä vihollinen olisi voinut kääntää epäammattimaisen käytöksen sotilaita vastaan. Stressi oli kuitenkin näkyvää.
– Jotkut käsittelivät stressiä huonosti eivätkä kestäneet, Toukolehto muistelee sodan viemiä tovereitaan.
Toukolehto uskoi aina olevansa tekemässä jotakin hyvää, puolustautumassa.
– Piti luottaa johtajuuteen. Sanoisin, että johtajat ovat hyviä ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa epätäydellisessä maailmassa.
He omistavat minut
Irakilaispotilaita hoidettavana.
Kun Toukolehto liittyi armeijaan, hän teki viiden vuoden sopimuksen. Vuosien saatossa sopimus on pidentynyt, ja nyt Toukolehto on sitoutunut palvelemaan Yhdysvaltain armeijaa ainakin 2020-luvulle saakka.
– Ajattelin, että se on ok asia minulle. Minulla ei ole enää henkilökohtaisia haaveita muita kuin se, että voin elää positiivisen elämän auttaen muita ja olla sitä kautta tyytyväinen.
Perheenperustamishaaveita Toukolehdolla ei ole.
– Jos minulla olisi lapsi, haluaisin olla hyvä isä. Mutta maailmassa on niin paljon ihmisiä, että ei minun tarvitse tuoda niitä tänne lisää. On myös niin paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat apua.
– Kun näkee 4-vuotiaan irakilaislapsen kärsimyksen, kun hänen vanhempansa on tapettu, niin evoluutioon ja omaan geneettiseen tärkeyteen liittyvät asiat unohtaa.
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Irakissa sotinut suomalainen: Näin pääsin yli elämää hallitsevista traumoista