Suomalaiselta tehopuolustajalta ryöstettiin maali AHL:ssä

Julius Honka
Julius Honka
Julkaistu 27.12.2015 09:57
Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Esa Lindellin ja Julius Hongan edustama AHL-joukkue Texas Stars taipui kotonaan 4-5 San Antonio Rampagelle.

Rampage, joka joutui pelaamaan ilman tehomiestään Mikko Rantasta, johti kolmannen erän alussa 3-2. Lindell tasoitti Starsille Hongan syötöstä. Rampage siirtyi uudelleen johtoon, mutta taas Stars tasoitti. 4-4-tasoitus merkittiin ensin Hongalle.

Myöhemmin maalintekijäksi vaihdettiin Curtis McKenzie. Honka sai syöttöpisteen. Molemmilla suomalaispakeilla oli vaikeuksia omassa päädyssä. Kummankin plus-miinus-merkintä valui kolme maalia pakkaselle.

Lindell (7+13) ja Honka (5+12) ovat omaa luokkaansa joukkueensa sisäisessä puolustajien pistepörssissä. Koko liigan puolustajien pistepörssissä Lindell on seitsemäntenä ja Honka neljäntenätoista. Molemmilla on vielä NHL-debyytti tekemättä.

Tuoreimmat aiheesta

NHL