Suomalaiset harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan – kesällä seksitautien määrä kuitenkin kasvaa

Kesä
Kesäkuukausina ihmiset koskettavat ja flirttailevat enemmän. Shutterstock
Julkaistu 09.08.2015 20:01

Katri Koskinen

katri.koskinen@mtv.fi

Kesä ei välttämättä lisää seksin määrää – mutta estottomuutta, ja kenties hieman huithapelimpaa asennoitumista. Älä pilaa kesääsi unohtamalla yhden tärkeimmistä välineistä: kondomia.

Yleisesti ottaen kesä mielletään vuodenajaksi, jolloin seksihalut heräävät horroksesta ja libido on tavanomaista korkeammalla. Kuitenkin suomalaiset harrastavat nyt näin 2010-luvulla keskimäärin vähemmän ja huonommaksi koettua seksiä kuin vaikkapa 1990-luvulla.

– Uusimpien tutkimusten valossa voi sanoa, että suomalaisten harrastama seksi on kaiken kaikkiaan vähentynyt. Kiire on parisuhteen ja seksin vihollinen, erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäki RFSU:lta kuvailee.

Hän uskoo, että loma-aikana ihmisillä on enemmän aikaa toisilleen – samoin myös seksille. Mutta onko kesä kaikkein ”suosituin” tai ”otollisin” aika harrastaa seksiä?

Jos asiaa pohtii tilastojen valossa, lasten syntyvyys ja seksitaudit voivat antaa jonkinlaista tietoa suomalaisten seksuaalisesta aktiivisuudesta.

flirtti

Lomalla on enemmän aikaa toiselle.

– Vuonna 2014 syntyi lapsia eniten heinä-syyskuun välillä, mikä tarkoittaa, että raskaus sai alkunsa syys-joulukuun välillä. Eli tämä tilasto ei tue ajatusta kesäseksin suuresta määrästä; lomaa on syksylläkin ja joulun aikaan, eli loma on varmasti yksi merkittävä tekijä seksin määrässä, Mäki pohtii.

Toki pariskuntien vauvasuunnitelmat vaikuttavat myös: monet saattavat pyrkiä ajoittamaan lapsen tulon tietylle vuodenajalle tai kuukaudelle.

Älä pilaa seksielämääsi – käytä kondomia

Kesällä vaatteet vähenevät, ystävien kanssa istutaan terassilla, flirttaillaan rohkeammin ja tutustutaan uusiin ihmisiin.

– Kesä tuo seksiin vallattomuutta, jolloin estot vähenevät. Kesän riennot varmasti vaikuttavat osin asiaan, Mäki kuvaa. 

Seksi virkistää.

Älä unohda kondomia.

Asiantuntija kuitenkin muistuttaa, että laukusta tulisi löytyä eräs erityisen tärkeä väline, jota myös käytetään: kondomi. Se on ainut ehkäisykeino, jolla voidaan ehkäistä seksitauteja.

– Klamydiaa todettiin vuonna 2014 Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan 13 220 henkilöllä. On syytä huomioida, että seksitauti voi olla myös oireeton, ja klamydia voi aiheuttaa jopa lapsettomuutta. Seksitautien määrä kasvaa kesäkuukausien aikana, Mäki kertoo.

Mäki kannustaa panostamaan yhteiseen aikaan, hellimiseen ja kosketukseen.

– On se vuodenaika sitten mikä tahansa, parisuhteeseen ja seksiin panostaminen kannattaa, sillä kummallakin asialla on terveyteen liittyviä positiivisia vaikutuksia. Seksi on hieno ja iloinen asia, kunhan muistaa huomioida seksitautien ehkäisyn.

– Älä siis pilaa ihanaa asiaa hankkimalla seksitautia, vaan kanna mukana kondomeja ja näin olet varustautunut huolehtimaan omasta ja kumppanisi seksuaaliterveydestä.

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde