Suomalaisilla tekemätön paikka – "Lumi kuin liimaa"

Krista Pärmäkoski
Krista Pärmäkoski
Julkaistu 24.02.2015 18:11

MTV SPORT

Märkä lumi sekoitti naisten vapaan kympin kilpailun Falunin MM-hiihdoissa. Suomalaiset jäivät kauas kärjestä.

– Näitä kisoja muistellaan varmaan vielä aika moneen kertaan. Lumi oli kuin liimaa, sijalle 20 hiihtänyt Krista Pärmäkoski sanoi STT:n mukaan.

Alkupäässä lähteneet hiihtäjät hyötyivät, kun yllättäen alkanut lumisade sankkeni kisan edetessä. Suomalaisten sukset eivät toimineet muuttuneissa oloissa.

– Ei ollut suksiongelmaa, vaan keliongelma. Olisi ollut hyötyä lähteä kärkipäässä. Kun testasimme ennen kisaa, suksien valinta oli selvä, Kerttu Niskanen sanoi oltuaan parhaana suomalaisena kahdeksas.

Suomalaiset valitsivat kukin kahden suksiparin väliltä. Pärmäkoski otti alleen vesikelille voidellut sukset.

– Vielä lähtöpaikalla mietin kummilla lähden. Otin vesikelin suksn, koska lumisadetta ei juurikaan ollut siinä vaiheessa. Kun pääsin matkaan, sade yltyi aika nopeasti. Kalusto olisi voinut olla parempi, Pärmäkoski sanoi Hiihtoliiton haastattelussa.

Jopa alamäkien laskeminen oli haastavaa, kun suksi ei luistanut. Lisäksi näkyvyys oli heikko, kun lumisade täytti lasit.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto