Jari Huttunen lähtee vain 3,4 sekunnin etumatkalla Ruotsin MM-rallin viimeiselle erikoiskokeelle. Panoksena on voitto WRC3-luokassa, ja takaa-ajajana on Emil Lindholm.
Kuumimman kärjen takana käytävä taistelu WRC3:ssa huipentuu rallin viimeiselle erikoiskokeelle. Voittokamppailu nuorten suomalaiskuljettajien kesken tulee olemaan kutkuttavan jännittävä.
Suomalaiskaksikko on jättänyt R5-luokan autoilla kilpailevat kovat haastajat taakseen. Vauhtiin ei ole sen paremmin yltänyt kokenut norjalaiskuljettaja Mads Östberg eikä myöskään nuori ja lupaava, kolmannen polven autourheilija Oliver Solberg.
LUE MYÖS: Tommi Mäkisen tiimin uusi tähti pisti tallipäällikönkin hämilleen – "Kaikki ovat ihan huuli pyöreinä"
Kärkipaikka on siis Huttusen hallussa, mutta viimeisen erikoiskokeen 21,19 kilometriä voivat vielä muuttaa tilanteen.
– Liian vähän on tuota eroa huomiselle, mutta ei auta. Erikoiskoeajat ovat tänään olleet eilistä parempia, ja pitoakin oli tänään enemmän. Likenäsin erikoiskoe ajetaan vain kertaalleen, ja meillä on ollut hieman ongelmia juuri erikoiskokeiden ensimmäisellä ajokerralla, Huttunen pyörittelee mahdollisuuksiaan.
Hyundai-kuljettaja Huttunen siirtyi kärkeen lauantain kolmannella erikoiskokeella ohitettuaan pahimman kilpakumppaninsa, Skoda-kuski Emil Lindholmin. Siinä missä kilpakumppaneilla on alla R5-luokan tuoreimpia autoja, ajaa Huttunen Ruotsissa vielä vanhemman sukupolven i20 R5 –autolla.
Aivan ongelmaton ei Huttusen lauantai ollut. Autoon on ilmaantunut pieniä murheita matkan varrella.
– Öljypohja rikkoutui ja öljyä pääsi hieman vuotamaan, mutta eiköhän se huomiseksi kuntoon saada. Täysillä se on vain hyökättävä. Ei tänne kannata säästelemään tulla.
LUE MYÖS: Esapekka Lappi hämmästeli hurjia olosuhteita – "Mutaa oli ihan perkeleesti"
Lindholm on varautunut maanmiehensä hyökkäykseen viimeisellä erikoiskokeella. Vaikka osat vaihtuivat kesken kiivaimman taistelun jo lauantaina, ei Skoda-kuljettaja aio antaa yhtään löysää voittokamppailussa.
– Luulen, että "Jaki" laittaa kaiken peliin. Hänellä jäi varmasti vähän viime vuodesta hampaankoloon. Jos me jäämme kakkoseksi tällaisen kamppailun jälkeen, olen silti tyytyväinen. Mikäli keli on huomenna kovin loskainen, on ehkä fiksumpaa ottaa vähän rauhallisemmin. Meillä on kuitenkin enemmän voitettavaa kuin hävittävää, Lindholm tiedostaa.