Suomen Jon Sallinen sijoittui kolmanneksi freestylehiihdon maailmancupin halfpipe-kilpailussa Kanadan Calgaryssä.
Sallinen oli etevin karsinnassa ja merkkautti perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa lasketussa finaalissa parhaalla laskullaan 92,00 pistettä.
– Todella hyvät fiilikset jäi kisasta. Kun karsinnat ja kisa on samana päivänä, se on aika rankka paketti, Sallinen kertoi tiedotteessa.
Palkintokorokesijoitus on Salliselle kauden ensimmäinen ja uran toinen maailmancupissa, mutta lähtökohdat kilpailuun eivät olleet parhaat mahdolliset. Hän loukkasi kylkensä kolme viikkoa sitten.
– Karsintojen harjoituksissa oli vähän epävarma olo. Onneksi sain karsinnoissa heti ensimmäisen laskun onnistumaan, niin jätin toisen laskun kokonaan väliin, jotta paikat olisivat tuoreempana finaaleissa.
Yhdysvaltojen Alex Ferreira (96,50 pistettä) voitti, ja Kanadan Brendan Mackay (94,25) oli toinen.