Suomalaislupaus siirtyi Valioliigajätin riveihin – maajoukkueessa pelannut isä iso vaikuttaja kehityksessä: "Hän on vaatinut minulta todella paljon"

Jimi Tauriainen on yksi suomalaisen jalkapalloilun lupaavimmista nimistä. Hänen siirtonsa Chelsean organisaatioon varmistui jo maaliskuussa. Siirtyminen lontoolaisseuraan tapahtui 1. heinäkuuta.

Tauriaisen perhe on todellinen jalkapalloperhe, sillä Tauriaisen isoveli Julius teki aiemmin tässä kuussa sopimuksen Saksan Bundesliigaseura Freiburgin kanssa. Sopimus on 2+2 -vuotinen. Jimin kontrahti on kolmevuotinen. Poikien lisäksi isä Pasi on entinen maajoukkuepelaaja sekä tämän veljet Kimmo ja Vesa nähtiin myös liigakentillä. Pasi Tauriainen pelasi maajoukkueessa 34 ottelua.

Kirkkonummen FC Wildissä jalkapallouransa aloittaneet ja HJK:n junioreissa myöhemmin vaikuttaneet pojat harjoittelevat joukkueharjoituksien lisäksi myös isän opastamana. Pasi tekee kovasti töitä poikiensa uran eteen.

– Hän on vaatinut minulta todella paljon ja se on vain hyvä. Olen saanut pidettyä korkean tason ja vaikka peli olisi mennyt hyvin, niin aina otetaan sieltä niitä heikkouksia, Jimi Tauriainen kertoo.

– Pienillä kentillä tehty työ ympäri maailman on äärimmäisen tärkeää. Se on kaikkien pelaajien taustalla, Pasi Tauriainen sanoo.

Nuorempi Tauriainen on saanut vinkkejä myös entiseltä Chelsea-kärjeltä Mikael Forsselillta. Englannin kenttien koulu tulee olemaan kuitenkin kovaa taitavalle tulevaisuuden laitahyökkääjälle.

– Olen valmistautunut siihen. Aion lähteä näyttämään, että suomalaisestakin voi tulla jotain. Sillä ei ole mitään väliä, missä syntyy. Se on vain itsestään kiinni, Jimi toteaa.

Jimin vanhempi veli Julius pelaa ensi kaudella Freiburgin kakkosjoukkueessa. Jo aiemmin seuran organisaatiossa ollut Julius on antanut vinkkejä pikkuveljelleen tulevasta muutoksesta.

– Onhan se tietysti iso juttu muuttaa sinne. Siihen menee hetki totutella. Vähän se yllättää, mutta kun tekee kovasti töitä ja antaa kaikkensa, niin se paikka tulee sieltä, Julius Tauriainen sanoo.

– Oma halu on tärkein juttu, oli sitten pienessä taikka isossa seurassa, isä Pasi toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat