Suomalaislupaus tulessa Ruotsin liigassa: voitto ja kaksi komeaa maalia

GettyImages-1258957480
Leo Walta onnistui maalinteossa lainapestillään Ruotsissa.© 2023 SOPA Images
Julkaistu 19.09.2023 06:49

MTV URHEILU – STT – ANSSI SHEMEIKKA

Suomalaispelaaja Leo Walta teki ottelun molemmat maalit, kun Mjällby haki Ruotsin jalkapalloliigassa 2–0-vierasvoiton IFK Norrköpingin kotikentältä.

Walta, 20, viimeisteli avausmaalin toisen puoliajan alussa laukomalla pallon rangaistusalueen rajalta sisään. Kotijoukkueen maalivahti Oscar Jansson sai suomalaispelaajan laukauksessa kätensä pallon eteen, mutta peliväline meni silti verkon perukoille.

Ottelun 85. minuutilla Walta teki maanantain toisen osumansa laukomalla pallon tyylikkään harhautuksensa jälkeen tolpan kautta maaliin.

Keskikenttäpelaaja Walta on Mjällbyssä lainasopimuksella tanskalaisesta Nordsjällandista. Osumat olivat hänelle uran ensimmäiset Ruotsin pääsarjassa.

Walta siirtyi Tanskaan helsinkiläisestä Klubi 04:sta jo vuonna 2019. Hän on pelannut alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa kuusi ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin. 

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo