Suomalaislupaus virittelee yllätystä Katalonian rallissa

Teemu Suninen
Teemu Suninen (arkistokuva).© 2015, Timo Anis, All Rights Reserved.
Julkaistu 23.10.2015 14:53
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Teemu Suninen pääsi loistavaan vauhtiin Katalonian MM-rallin ensimmäisillä kunnon erikoiskokeilla perjantaiaamupäivänä.

Viiden erikoiskokeen jälkeen Suninen on WRC2-luokassa parhaana suomalaisena komeasti kolmantena. 21-vuotiaan suomalaislupauksen edellä ovat vain Skoda-kuljettajat Pontus Tidemand ja Jan Kopecky. Ford Fiesta R5 -autolla kilpaileva Suninen on reilun 50 sekunnin päässä luokkaa johtavasta Tidemandista.

Suninen ajaa vasta ensimmäistä kauttaan rallin MM-sarjassa. Toyotan nuorten kuljettajien koulutusohjelmaan kuuluva Suninen on sijoittunut parhaimmillaan WRC2-luokassa viidenneksi edellisessä osakilpailussa Korsikalla.

WRC2-luokan maailmanmestaruudesta taistelevat Nasser al-Attiyah ja Esapekka Lappi ovat aivan Sunisen kannassa Katalonian rallin viidennen pätkän jälkeen. Viidettä sijaa pitävä Skoda-pilotti Lappi on vain 1,1 sekunnin päässä maanmiehestään.

Jari Ketomaa ajaa WRC2-luokassa yhdeksäntenä ennen perjantai-iltapäivän pikataipaleita.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli