Tapani Brotherus työskenteli Santiagossa Suomen asiainhoitajana ja suurlähetystön päällikkönä Chilen sotilaskaappauksen aikaan. Urhea mies ei empinyt, kun ensimmäiset vallankaappauksen uhrit kolkuttivat suurlähetystön oveen.
11. syyskuuta 1973 on painunut lähtemättömästi chileläisten mieleen. Chilen sosialistipresidentti Salvador Allende syöstiin vallasta kenraali Augusto Pinochetin johtamassa, Yhdysvaltojen tukemassa vallankaappauksessa.
Selkkaus ei tullut yllätyksenä sen enempää chileläisille kuin maassa työskennelleelle Tapani Brotherukselle.
− 1972 keväällä Chilessä oli iso YK:n konferenssi. Sitten ei mennyt vuottakaan, kun maassa puhkesi organisoituja lakkoja ja yhteiskuntarauhan häirintää. Näihin chileläiset saivat tukea ulkomailta, Brotherus kertaa.
Vallankaappauksen myötä sotilasjuntta kielsi puolueet ja vangitsi leireihin tuhansia laillisen hallituksen kannattajia. Moni heistä sai surmansa.
Kutsumattomia vieraita ovella
Kuva/Colourbox.com
Allenden kannattajien taka-ajo pitkin maata johti myös ulkomaisten lähetystöjen oville. Latinalaisen Amerikan johtavat maat täyttyivät ensiksi, heillä oli keskinäinen sopimus vallankaappausten varalta.
− Poliisin suljettua pääsyn niiden porteille pakoon pyrkivät hakivat muita ulospääsyjä. Sosialistimaat olivat pakanneet laukkunsa, jäljelle jäivät vain länsimaat. Niistä monet eivät halunneet sekaantua Chilen sisäiseen välienselvittelyyn, Brotherus kertoo.
Jäljelle jäi joukko ihmisoikeuksista välittäviä Euroopan maita, niistäkin useimmat tulivat hätiin vasta kotimaisen painostuksen jälkeen.
− Suomi ja Ruotsi taisivat olla ensimmäisinä avaamassa oviaan, meillä oli kaiketi parempaa tietoa kotimaidemme mielialoista. Suomen vastatessa myös DDR:n eduista Chilessä paisui meidän ottamien pakolaisten määrä 2000 kieppeille.
Suurlähetystöstä majataloksi
Lehtikuva/Mikko Stig
Brotherus muistaa yhä korkea-arvoisen virkamiehen, joka saapui ensimmäisenä kolkuttamaan lähetystön oveen. Hän oli käynyt pari kuukautta sitten Suomessa solmimassa valtioiden välisen teknistieteellisen yhteistyösopimuksen.
− Miehen talo oli poltettu, ja naapurit halusivat hänen päänahkansa. Hän kysyi lupaa tulla luoksemme hetkeksi aikaa, Brotherus kertoo.
Pian suurlähetystöä reunustavan parimetrisen aidan taakse alkoi ilmestyä lisää väkeä. Brotherus katsoi parhaaksi soittaa Buenos Airesiin päällikölleen.
− Hän kysyi, miten ihmiset pääsevät aidan yli, ovatko he jotain seiväshyppääjiä? Tämä oli hänen panoksensa tilanteeseen.
Brotherus ei nähnyt inhimillisen hädän keskellä muuta vaihtoehtoa kuin tarjota apua. Hän siirtyi vaimonsa, perheen kahden lapsen ja koiran kanssa yhteen huoneeseen ja antoi loput vieraiden käyttöön.
Syksy eteni kaoottisissa tunnelmissa. Ulkonaliikkumiskielto ja elintarvikesäännöstely vaikeuttivat ruoan hankintaa. Brotheruksen vaimo lähti leipäjonoon, ja pakolaisten omaiset antoivat banaaneja ja suklaata aidanraosta.
− Eräänä päivänä lähetystöön tuli nilkuttaen mies, joka sanoi olevansa Allenden henkivartion päällikkö. Hän oli niin riuskaotteinen mies, että nimitin hänet pakolaisten pomoksi. Hän alkoi jakaa tiski- ja ruoanlaittovuoroja ja pani kaaoksen järjestykseen.
Turvaan Suomeen
Brotherus oletti alkuun, että pakolaiset lähtevät pian pois, sillä juntta ilmoitti, että he pääsevät pois maasta, mikä eivät ole rikosrekisterissä. Hän ilmoitti kutsumattomista vieraista ulkoministeriöön ja kertoi lähetystön vastaavan kuluista.
− Kuukauden kuluttua tilanne paheni. Ihmisiä tuli lisää, myös heitä, joita oli korjattu talteen vankileireille. Emme pystyneet enää vastaanottamaan lisää. Minun piti samalla tehdä myös omia töitäni, Brotherus sanoo.
Talossa asui enimmillään 50 ihmistä. Loppuvuodesta Brotherus sai siirrettyä heidät lähetystön vuokraamaan koulurakennukseen.
Lopulta myös Suomen hallitus päätti kansainvälisen painostuksen myötä ottaa yhden erän pakolaisia.
− Eurooppalainen migraatiojärjestö IOM järjesti matkaliput. Meidän työksemme jäi hankkia ihmisille maastapoistumisluvat, Brotherus kertoo prosessista, jonka myötä yhteensä 200−300 ihmistä sai turvapaikan Suomesta.
Selkkaus ei pelottanut
Getty Images/Sion Touhig
Brotherus asui Chilessä aina vuoteen 1976 asti. Hän muistelee kriisiaikaa vailla tunnekuohuja.
− Eihän se tietenkään ollut riskitöntä liikkua ulkona liikkumiskiellon jälkeen. Juntta pysäytti autoja ja suoritti tarkastuksia, Brotherus kertoo.
Suurlähetystö säästyi vakavalta häirinnältä. Poliisivartio tuli tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun Brotherus ryhtyi ilmoittamaan maasta poistuvien ihmisten henkilöllisyyksiä.
Brotherus laski sen varaan, ettei Suomi ollut maana kovinkaan tunnettu, itse lähetystökin oli ollut vasta muutaman vuoden toiminnassa.
− Ei meille tehty kotitarkastuksia tai vastaavaa. Mehän emme ottaneet ylipäätään kantaa poliittiseen tilanteeseen, vaan maan ihmisoikeuskuvioon. Mutta ilman kansainvälistä intervertiota olisi käynyt paljon huonommin.
Studio55/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Lue myös:
Brotherus pelasti myös Studio55.fin vieraan Alfonso Padillan