Suomalaismitalisti omisti saavutuksensa edesmenneelle isälleen

Klaus Müller, 2015
Julkaistu 31.07.2015 15:00

MTV SPORT

Espoolainen kouluratsastaja Klaus Müller saavutti hopeaa kehitysvammaisten Special Olympics -maailmankisoissa Los Angelesissa.

Müller oli liikuttunut hopeamitalistaan muustakin kuin urheilullisesta syystä.  Hänen saksalaissyntyinen isänsä kuoli muutama vuosi takaperin, ja Müller halusi omistaa kouluratsastuksen hopeamitalinsa hänelle.

– Jos isä olisi elossa, hän olisi varmasti katsomassa täällä. Ja eihän sitä tiedä, jos jostain tuolta katseleekin. Isän kunniaksi ajattelin, että nyt näytetään, Müller sanoi.

36-vuotias Müller on ratsastanut lapsesta saakka, mutta hän on mukana ensimmäisissä Special Olympics -maailmankisoissaan.

– Aivan mahtava reissu, enemmän näitä, Müller totesi.

– Mutta kun päästään täältä hulinasta kotiin, pitää varmaan lähteä mökille hetkeksi rauhoittumaan, hän jatkoi.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu