Suomalaissyntyistä miljardööriä kuulusteltu todistajana Israelin pääministerin korruptiotutkinnassa

Netanjahu Benjamin
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (kuvassa) ja Chaim "Poju" Zabludowicz ovat tunteneet toisensa 1980-luvun puolivälistä asti. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.04.2017 12:07

MTV UUTISET

Israelin poliisi on kuulustellut suomalaissyntyistä miljardööriä Chaim "Poju" Zabludowiczia todistajana maan pääministeriin Benjamin Netanjahuun liittyvässä korruptiotutkinnassa, kertoo Haaretz.

Sen mukaan poliisin petosyksikkö kyseli Israelissa vierailleelta Zabludowiczilta muun muassa lahjoista, joita hän oli antanut Netanjahulle tämän pää- ja valtiovarainministeriaikoina. Zabludowicz kertoi paikalliselle televisioasemalle, ettei häntä epäillä mistään rikoksesta.

Zabludowicz ja Netanjahu ovat tunteneet toisensa 1980-luvun puolivälistä asti. Zabludowicz on muun muassa lainannut Caesarean-huvilaansa Netanjahun perheen loma-asunnoksi.

Netanjahua epäillään virka-aseman väärinkäytöstä ja lahjusten vastaanottamisesta.

Asiasta kertoi Suomessa Yle.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat