Suomalaisgolfari Sami Välimäen uran paras kausi ei näkynyt vastaavanlaisena sykäyksenä vuoden 2023 henkilökohtaisissa verotiedoissa.
Kuluvaksi vuodeksi ensimmäisenä suomalaisena PGA-kiertueelle murtautunut Välimäki, 26, pelasi vuoden 2023 pääasiassa Euroopan-kiertueella. Siellä hän summasi uransa ylivoimaisesti komeimmat kausiansiot, kaikkiaan reilut 1,6 miljoonaa euroa. Välimäki muun muassa voitti yhden kisan ja oli kahdesti kakkonen.
Verotettavaa ansiotuloa Välimäellä oli vuonna 2023 kaikkiaan 55 638 euroa. Pääomatuloja kertyi 16 346 euroa.
LUE MYÖS: SM-liigaan tuli ammattituomarit – näin he tienaavat
LUE MYÖS: SM-liigassa jysähti: Näin Antti Pennanen ja Jouko Myrrä tienasivat kohupotkujen jälkeen
Nokialaisella Välimäellä on kuitenkin myös Sami Välimäki Oy, joka teki 294 000 euron liikevaihdolla hieman päälle miljoonan euron tuloksen vuoden 2023 joulukuussa julkaistulla tilikaudella. Tulos oli yrityksen historian ylivoimaisesti paras – edellinen ykkösnoteeraus oli 384 000 vuodelta 2022.
PGA-kiertueelle kaudella 2024 Välimäki on ansainnut palkintorahaa vajaat 1,2 miljoonaa euroa.