Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass uutisoi, että suomalaistaistelija Topi Huhtala on tuomittu poissaolevana 14 vuodeksi vankeuteen.
Vapaaehtoisena Ukrainassa taistellut Topi Huhtala on tuomittu Venäjällä poissaolevana 14 vuodeksi vankeuteen osallistumisesta aseelliseen konfliktiin Ukrainan puolella. Asiasta kertoi TASSille Venäjän tutkintakomitean lehdistöpalvelu.
Venäläinen tutkintakomitea löysi todisteita siitä, että Huhtala tuli Ukrainaan maaliskuussa 2022. Tutkintakomitean mukaan hän liittyi Ukrainassa toimivaan kansainväliseen legionaan ja toimi Venäjän sotilaita vastaan.
Tutkintakomitea vetosi tuomiossa Venäjän rikoslain 359. pykälään, joka käsittelee palkkasoturin osallistumista aseelliseen konfliktiin.
Tutkintakomitea kertoi, että Topi Huhtala on etsintäkuulutettu.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Huhtala kertoi Ilta-Sanomille, ettei osannut odottaa tuomiota.
– Ajattelin, että asia jäisi vain etsintäkuulutukseen. En odottanut, että ihan tuomionkin antavat, Huhtala toteaa Ilta-Sanomille ja sanoo, ettei aio matkustaa Venäjälle.