Suomalaisvahdilla sysimusta NHL-avausstartti – "Ei paljoa lohduta"

Joni Ortio, Mihail Grabovski
Joni Ortio antautui ensimmäisen kerran Mihail Grabovskin laukaukselle toisessa erässä.2015 Getty Images
Julkaistu 27.10.2015 07:03
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Maalivahti Joni Ortion kauden ensimmäinen ottelu Calgary Flamesin avauskokoonpanossa ei mennyt täysin nappiin.

Ortio joutui antautumaan neljästi, kun Flames taipui New York Islandersille vieraskaukalossa 0-4. Frans Nielsen laukoi kiekon kahdesti suomalaisvahdin selän taakse. Mihail Grabovski ja Cal Clutterbuck ampuivat maalin mieheen.

- Tuntui ihan hyvältä, mutta se ei paljoa lohduta, kun päästää neljä maalia, 31 laukausta torjunut Ortio kertoi.

Grabovskin avausmaali syntyi vasta toisen erässä ajassa 34.01. Islanders iski vielä kolmesti päätöserässä.

- Maalivahdin tehtävänä on pitää joukkue mukana pelissä ja antaa mahdollisuus voittoon. Onnistuin siinä jollain tapaa kahdessa ensimmäisessä erässä. Teimme myös hyviä asioita puolustuspäässä. Voitto karkasi kuitenkin päätöserässä, Ortio harmitteli.

Ortiolle ottelu oli toinen tällä kaudella. Hänet vaihdettiin veräjälle edellisen ottelun viimeisessä erässä.

Calgary Flames on kärsinyt tällä kaudella seitsemän tappiota yhdeksässä ottelussaan.

Tuoreimmat aiheesta

NHL