Suomea rusikoivasta myrskystä tuli odotettua pidempi ja pahempi – näin tilanne etenee

2:02img
Hyvin voimakkaat myrskytuulet rusikoivat Suomea – tuulivahingot mahdollisia
Julkaistu 07.10.2023 11:34
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Myrskytuulet puhaltavat voimakkaasti koko maassa.

MTV uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että aamulla laantunut myrsky kerää voimiaan ja tuulet yltyvät iltapäivällä hyvin voimakkaiksi.

– Myrsky on uudelleen voimistumassa ja voimakkaimmat tuulet tulevat vasta tämän iltapäivän aikana pohjoismyrskyn muodossa, Rintaniemi sanoo.

Myrskyn lisäksi Pohjois-Suomessa on mitattu syksyn kylmimmät lämpötilat, jotka ovat muuttaneet sateita lumeksi. 

Lauantain aikana tuuli puhaltaa pohjoisesta runsaiden vesisateiden kera. Rintaniemi väläyttää mahdollisuutta, että myös Pohjois-Karjalassa sateen muoto saattaa muuttua hetkellisesti lumeksi, joka huonontaa ajokeliä.

Myrskymatalapaineen siirtyessä kaakkoon tuuli alkaa käydä Suomenlahdella myrskylukemin. 

– Iltapäivällä myrskytuulissa puuskat voivat olla vaarallisen voimakkaita. Tuuli on aiemmin ennustettua voimakkaampaa ja jatkuu pidempään, Rintaniemi toteaa.

Myös sunnuntaina pohjoistuulet ovat voimakkaita ja vasta illalla tuulet helpottavat.

– Myrsky voi aiheuttaa tuulituhoja ja sähkökatkoja tässä parin päivän aikana, Rintaniemi varoittaa.

Lue myös: Viking Line on perunut useita laivalähtöjään myrskyn vuoksi

Tuoreimmat aiheesta

Sää