Suomeen saapuvalle Coldplay-yhtyeelle kaksi lisäkeikkaa

27:16img
Asiantuntijat vastaavat: Miksi kansainväliset tähdet eivät saavu Suomeen?
Julkaistu 25.07.2023 09:50(Päivitetty 25.07.2023 10:07)
Toimittajan kuva
Silja Välske

silja.valske@mtv.fi

Coldplay esiintyy Suomessa ensi vuonna kolme kertaa. 

Viime viikolla huhut Coldplayn ensimmäisestä Suomen-keikasta vahvistuivat todeksi, kun yhtyeen esiintyminen Helsingin Olympiastadionilla julkaistiin. 

Bändin Music Of The Spheres -maailmankiertue saapuu Suomeen sunnuntaina 28. heinäkuuta 2024. 

Live Nation Finland julkaisi 25. heinäkuuta tiedon, että brittiyhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös alkuperäisen keikkapäivän lisäksi kahdella lisäkeikalla 30. sekä 31. heinäkuuta 2024. Konsertien lipunmyynti on käynnissä artistin tarjoaman ennakkomyynnin kautta. 

Konserttien yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 28. heinäkuuta. 

Coldplay band photo credit James Marcus Haney

Coldplay-yhtyeen keikalle tulee myyntiin myös 20 euroa maksavia lippuja. 

Live Nation Finlandin mukaan Coldplay julkaisee myös myöhemmin rajoitetun määrän halvempia Infinity-lippuja. 20 euroa kappaleelta maksavia lippuja voi ostaa enintään kaksi ja ne on ostettava pareittain, sillä paikat sijaitsevat vierekkäin. 

Lue myös: Yksi Suomen suurimmista festivaaleista vaihtaa paikkaa – Flow juhlitaan kesällä viimeistä kertaa Helsingin Suvilahdessa

Juttua muokattu 25.7. kello 10:05: Lisätty tieto toisesta lisäkeikasta.

Tuoreimmat aiheesta

Coldplay