Suomeen salakuljetettuja pidettiin päiväkausia talossa, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai vessaa

Autiotalo AOP syrjäseutu maaseutu talvi kuura huurre
Latviassa osa Suomeen salakuljetettavista ihmisistä majoitettiin päiväkausiksi autiotaloon, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä eikä WC:tä. Kuvituskuvaa.All Over Press
Julkaistu 14.05.2024 16:23

MTV UUTISET – STT

Rajavartiolaitos epäilee järjestäytyneen rikollisryhmän salakuljettaneen viime vuonna 18 ihmistä Suomeen. Eri Afrikan maista kotoisin olleet ihmiset ylittivät ensin Schengenin ulkorajan Valko-Venäjältä Latviaan vaikeissa olosuhteissa salakuljettajien johdolla.

Latviassa osa ihmisistä majoitettiin päiväkausiksi epähygieenisiin oloihin, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja Juho Sillanpää. Heidät piilotettiin autiotaloon, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä eikä WC:tä.

Latviasta reitti kulki Viron kautta Suomeen ja usean osalta edelleen Saksaan tai Ranskaan. Nuorin salakuljetetuista oli 16-vuotias tyttö.

Suomessa kiinni jääneet ihmiset kertoivat maksaneensa salakuljettajille 2  500–3  500 euroa. Rikoksista epäillään Latviassa kahta ja Suomessa seitsemää ihmistä.

Lue myös toisesta, vielä laajemmasta salakuljetustapauksesta: Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa

Tuoreimmat aiheesta

Salakuljetus