Suomen Ankaran suurlähettiläs: Tilanne näyttää vakavalta, hävittäjät tekevät syöksylentoja

Turkki Ista
Julkaistu 16.07.2016 01:49

MTV UUTISET

Suomen Ankaran-suurlähettiläs Nina Vaskunlahti sanoo STT:lle, että tilanne kaupungissa näyttää vakavalta.  

Hänen mukaansa Ankarassa kuuluu toistuvasti pieniä räjähdyksiä. Lisäksi hävittäjät lentävät edestakaisin ja tekevät syöksylentoja matalalla.  

Kaupunki on hänen mukaansa pimeänä.  

Maan parlamenttitalo Ankarassa on piiritetty tankein ja tankeilla on ammuttu, kertovat silminnäkijät uutistoimisto Reutersille. Aiemmin Ankarasta on raportoitu voimakkaasta räjähdyksestä, kertoo AFP.  

Myös Istanbulin lentokentältä on kuultu tulitusta. Istanbulin Taksimin aukiolla on BBC:n mukaan käynnissä mielenosoitus, jota armeija on yrittänyt hajottaa.  

Istanbulissa oleva silminnäkijä kertoo tunnelmasta STT:lle, että paikalliset ovat epätietoisia ja epäuskoisia. Ihmiset ovat hamstranneet kaupoista tavaraa, etenkin vettä ja leipää.  

Istanbulissa muun muassa siltoja on suljettu.  

Tuoreimmat aiheesta

Turkin vallankaappausyritys