EU-komissio ennustaa, että Suomen talous ei kasva tänä vuonna.
Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia loka–joulukuusta, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.
Luvut villitsivät suomalaisekonomistit.
– Niin hyviä uutisia, että tohdinko uskoa, riemuitsi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen X:ssä.
– TAANTUMA ON OHI! Ehkä pienetkin kirjaimet olisivat riittäneet tässä vaiheessa, mutta yhtä kaikki eka kvartaali on maaliskuun lakkopudotuksesta huolimatta näiden tietojen valossa odotettua parempi, ja näkymä vuoden loppua kohti elpyvä, OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen julisti X:ssä.
Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bruttokansantuote oli tammi–maaliskuussa kuitenkin 0,4 prosenttia matalammalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
– Lakkomaaliskuu oli heikko, mutta alkuvuosi kohtalainen. Jos BKT pysyisi loppuvuoden samalla tasolla, niin koko vuoden BKT:n muutos olisi –0,5 prosenttia, kommentoi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki X:ssä.
Maaliskuun työpäiväkorjattu tuotanto väheni 0,8 prosenttia vuodentakaiseen nähden, ja kausitasoitettu tuotanto väheni prosentin verran helmikuusta.
Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen tammi–maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna nousua on 0,6 prosenttia.
Komissio julkaisi oman ennusteensa
Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona kevään talousennusteensa, jonka mukaan se odottaa Suomen bruttokansantuotteen pysyvän kuluvana vuonna viime vuoden tasolla. Ensi vuonna komissio odottaa kuitenkin Suomen bkt:n kasvun kiihtyvän 1,4 prosenttiin.
Suomen kuluttajainflaation komissio ennustaa hidastuvan kuluvana vuonna 1,4 prosenttiin viime vuoden 4,3 prosentista. 2025 sen odotetaan jälleen nousevan 2,1 prosenttiin.
Komission kevään talousennuste povaa koko EU:n bkt:n kasvavan kuluvana vuonna 1,0 prosenttia ja euroalueen 0,8 prosenttia. EU:n kuluttajahintainflaation komissio odottaa hidastuvan viime vuoden 6,4 prosentista 2,7 prosenttiin ja vuonna 2025 vielä lisää 2,2 prosenttiin.