Naisten curlingmaajoukkue lähti MM-kisoihin Sapporoon tavoitteena kahdeksas sija. Keskiviikkona varmistui, ettei joukkue yllä kahdeksan joukkoon.
Suomi hävisi aamulla Ruotsille 4-12 ja iltapäivällä Yhdysvalloille 4-8 ja jakaa kymmenettä sijaa Tanskan kanssa kahdella voitolla.
Kisoissa vaisusti esiintynyt Yhdysvallat karkasi tasaisen alun jälkeen, kun se nappasi kolme pistettä kuudennessa päässä. Heti perään se varasti kaksi pistettä seitsemännessä päässä viimeisen kiven edulla. Ottelun lopussa amerikkalaiset puolustivat johtoa hyvällä poistopelillä.
- USA pelasi hyvin ja oli valitettavasti meitä parempi, Suomen Sanna Puustinen ja Oona Kauste sanoivat tiedotteessa.
Suomi kohtaa kisoissa vielä Venäjän ja Kiinan. Vaikka maajoukkueen MM-tavoite jäi saavuttamatta, joukkue on varmistanut paikan vuoden 2018 olympialaisten karsintoihin.