Suomen euroviisuehdokkaaksi pyrkivän F3M-yhtyeen edustuskappale livahti julkisuuteen – näin Yle vastaa

25:44img
F3M-yhtye esittäytyi UMK-pressissä.
Julkaistu 21.01.2020 14:43
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Toimittajan kuva

Ismo Puljujärvi

ismo.puljujarvi@mtv.fi

F3M-yhtyeen kappale ilmestyi ennakkoon YouTube-palveluun.

Uuden Musiikin Kilpailun tiedotustilaisuudessa 21. tammikuuta julkistettiin kuusi artistia ja yhtyettä, jotka mittelöivät Suomen euroviisuedustajan paikasta. UMK-finaalissa kisaavat X Factor -voittaja Tika, entinen tangokuningatar Erika Vikman, Voice of Finland -tähti Aksel Kankaanranta ja kisan ainoa bändi F3M, Bryan Adamsia lämmitellyt Sansa sekä Catharina Zülke.

Kappaleet oli määrä julkaista yksitellen tammikuun aikana. Yksi kappaleista kuitenkin ilmestyi YouTubeen sekä Spotifyyn ennen aikojaan. Ylen tiedotteen mukaan F3M-yhtyeen Bananas-kappale piti julkaista 29. tammikuuta. Biisi löytyy kuitenkin jo nyt YouTube-palvelusta.

LUE MYÖS: Erika Vikman kisaa viisupaikasta – edustuskappale käsittelee erikoista idolia: "Pornotähti, joka pääsi parlamenttiin, eli aika monipuolinen nainen"

Uuden Musiikin Kilpailun viestinnästä vastaavan Heidi Välkkilän mukaan toistaiseksi ei ole vielä selvinnyt, mistä vuoto johtuu. 

– Toistaiseksi emme vielä kommentoi mitään, ennen kuin tiedämme kuinka näin on päässyt käymään, Välkkilä kertoo.  

Suomen seuraava edustaja selviää 7.3.2020 järjestettävässä Uuden musiikin kilpailussa Tampereella.

Euroviisut järjestetään toukokuussa Hollannin Rotterdamissa. Hollanti varmisti kisat odotetusti viime vuonna, kun ennakkosuosikki Duncan Laurence vei Arcade-kappaleellaan 492 pistettä. Daruden ja Sebastian Rejmanin Look Away -kappale jäi semifinaalinsa viimeiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Uuden Musiikin Kilpailu