Suomen kansainvälisesti etsintäkuuluttama ammattirikollinen Janne "Nacci" Tranberg elvistelee väärennetyllä henkilökortilla – "Olen käyttänyt jopa poliisin pidätyskuvaa henkilöllisyystodistuksessa"

9:13img
Janne Tranberg kertoi Rikospaikka-ohjelmassa siitä, miksi liittyi moottoripyöräjengiin.
Julkaistu 04.04.2019 11:29
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Suomen poliisin läpi Euroopan etsintäkuuluttama Janne "Nacci" Tranberg on tunnettu aktiivisuudestaan sosiaalisessa mediassa. Viimeisimmässä Instagram-päivityksessään Tranberg esittelee Liettuan henkilökorttia, jossa komeilevat hänen kasvonsa.

Henkilöpaperi olisi mitä ilmeisimmin väärennetty, sillä Tranberg ei ole Liettuan kansalainen.

Päivityksessään hän kertoo, että hänellä on ollut elämänsä aikana lukusia erilaisia vääriä henkilöpapereita ja muita asiakirjoja käytössään. Hän kertoo myös niiden hankkimisen haasteista.


– Olen käyttänyt jopa poliisin pidätyskuvaa henkilöllisyystodistuksessa, koska muuta hyvää kuvaa ei ollut saatavilla sillä hetkellä ja valokuvausliikkeeseen meno ei ollut hyvä idea, Tranberg kertoo päivityksessä.

Lue myös: KRP:n jahtaama ex-Cannonball Janne "Nacci" Tranberg kertoi lukeneensa etsintäkuulutuksestaan McDonald'sissa: "Tilasin sen jälkeen vielä frappesin"

Entistä Cannonball MC:n nokkamiestä etsitään talousrötöksistä

Tranbergin epäillään pakoilevan oikeutta Euroopassa, josta hänestä on myös joitain havaintoja.

Vuonna 1974 syntynyttä Tranbergia etsitään lukuisten talousrikosten vuoksi. Hänen uskotaan sekaantuneen esimerkiksi useisiin verorikoksiin ja törkeään petokseen. Hänet halutaan myös istumaan aiemmin saamaansa talousrikostuomiota.

Tranberg oli pitkään tunnettu Cannonball MC:n puhemiehenä julkisuudessa, mutta tämä erotettiin vuonna 2017.

Lue myös: "Suomen etsityin mies" yhä karkuteillä – päivittää somea virkavaltaa vältellessään

Tuoreimmat aiheesta

Etsintäkuulutetut