Suomen Kuvalehti: Al-Hol-esitutkinta on syönyt Pekka Haaviston kannatusta presidentiksi

8:39img
Haaviston al-Hol-toimien esitutkinnasta tiedotettiin viime viikolla.
Julkaistu 28.02.2020 16:13(Päivitetty 28.02.2020 17:14)

MTV UUTISET–STT

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kannatus presidentinvaaleissa on kärsinyt al-Hol-jupakasta, kertoo Suomen Kuvalehti. Kun aiempi tutkimus kertoi, että 45 prosenttia voi harkita Haaviston äänestämistä presidentinvaaleissa, on osuus uudessa kyselyssä laskenut 35 prosenttiin.

Potentiaalisista Haaviston äänestäjistä joka viides olisi näin ollen hylännyt hänet presidenttiehdokkaana. Vajaa puolet, 47 prosenttia, ilmoitti, ettei olisi muutenkaan äänestänyt Haavistoa.

Kahden kyselyn välissä eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti pyytää esitutkintaa Haaviston toiminnasta al-Holin leiriläisten kotiuttamisessa.

–  Al-Holin tapaus ja siihen ulkoministeriössä liittyneet tapahtumat ovat syöneet Haaviston kannatusta, mutta ne eivät ole vielä romahduttaneet sitä, arvioi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Suomen Kuvalehdelle.

Kyselyn mukaan Haaviston kannatus on laskenut erityisesti miesten ja ylempien toimihenkilöiden keskuudessa.

Uudessa kyselyssä ei selvitetty viime kyselyn toiseksi suosituimman ehdokkaan, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin kannatusta. Tiedossa ei siten ole, onko Haaviston suosion lasku kasvattanut Rehnin kannatusta.

Mielipidemittauksen toteutti Taloustutkimus 19.-27. helmikuuta. Siihen vastasi 1 002 satunnaisotannalla valittua suomalaista. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. 

STT korjannut juttua 28.2.: Viimeisessä kappaleessa puhuttiin aiemmin kolmesta prosentista. Muutettu prosenttiyksiköiksi.

Tuoreimmat aiheesta

Presidentinvaalit