Suomen merialueilla ensimmäistä kertaa hirmumyrskyä!

Myräkkää Porin edustalla 10. joulukuuta 2014. Lukijan kuva: Matti Nurmi
MTV UUTISET
Julkaistu 01.11.2024 21:45

MTV UUTISET – STT

Puuskien taustalla ovat Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan voimakas matalapaine ja tavanomaista lämpimämpi sää.

Suomen merialueilla on mitattu ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa hirmumyrskyä. Ilmatieteen laitos kertoi asiasta perjantai-iltana viestipalvelu X:ssä. Rauman Kylmäpihlajalla keskituuli ylitti 33 metriä sekunnissa noin yhdeksän aikoihin illalla.

Voimakas tuuli riepotteli perjantai-iltana Suomen länsirannikkoa Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Rauman Kylmäpihlajassa mitattiin voimakkaimmat puuskalukemat, 39,6 metriä sekunnissa. Keskituulen nopeus oli korkeimmillaan 33,5 metriä sekunnissa.

33 metriä sekunnissa ylittävä keskituuli täyttää hirmumyrskyn kriteerit.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman kertoi perjantaina hieman ennen iltayhdeksää sään olevan tällä hetkellä arvaamatonta. Myös ajokeli on paikoittain ollut todella huonoa.

Pirkanmaalta itäiselle Uudellemaalle ulottuvalla vyöhykkeellä on illalla satanut tykkylunta, joka voi liukkaiden teiden lisäksi katkoa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja.

Bergmanin mukaan sää saattaa jopa 30 kilometrin säteellä muuttua täysin.

– Mäntsälässä on tällä hetkellä 15 senttiä lunta ja pääkaupunkiseudulla ei ole mitään, hän toteaa.

Lue myös: Meteorologi Jenna Salmiselta talvipommi viikonlopulle: lounaassa myrskytuulia ja etelää myöten vaakaräntää 

Sähkökatkoja 60 kunnassa

Puuskien taustalla ovat Bergmanin mukaan voimakas matalapaine ja tavanomaista lämpimämpi sää. Myös tykkylunta on paljon, mistä aiheutuu vahinkoja sisämaassa, kun taas tuuli aiheuttaa vahinkoja rannikon läheisyydessä.

Kovat puuskat ovat aiheuttaneet sähkökatkoja muun muassa länsirannikolla ja Pirkanmaalla. Sähkökatkokartan mukaan kello 21.50 sähköttömiä asiakkaita oli 60 eri kunnassa yhteensä yli 38 000.

Voimakas tuuli aiheutti perjantaina myös useita tehtäviä pelastuslaitoksille, erityisesti Satakunnan pelastuslaitokselle.

Iltakahdeksan jälkeen Satakuntaan oli saapunut noin kymmenkunta keskisuurta pelastustehtävää ja lukuisia pieniä tehtäviä. Suurin osa tehtävistä liittyi vahingontorjuntaan.

2:38img

Tällainen sää Suomeen iski yöksi. Katso iltauutisten säälähetys.

Lue myös: Yllättikö lumi-isku autoilijat? Myös sähköt poikki yli 27 000 kotitaloudelta

Hyytävä yö takana – aamun autoilijoille varoittava esimerkki Raahessa

Juttua päivitetty kauttaaltaan 1.1.2024 kello 22.33.

Tuoreimmat aiheesta

Tuuli