Suomen pohjoisin suurkilpailukaruselli käyntiin

Elian Web
Kotiradan Elian Web voitti lämminveristen Oulu Express -finaalin viime vuonna.Carina Olofsson
Julkaistu 29.08.2016 15:43
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Oulun omat ikäluokkakilpailut saavat ensimmäiset finalistinsa tänään.

Oulu Express -karsintalähtöjä ajetaan sekä kolmivuotiaille lämminverihevosille että nelivuotiaille suomenhevosille.

Tänään Oulun Toto4-raveissa ravataan kaksi lämminveristen karsintalähtöä, joista kummastakin finaaliin pääsee neljä parasta. Suomenhevosten karsintalähtö ratkeaa jo ennen pääpelin alkamista, ja finaalipaikka on luvassa kuudelle parhaalle.

Suomenhevosten Oulu Express -karsinnasta odotetaan Ellin Sisun soolosuoritusta. Pauli Raivion silmäterän voittosumma 22 825 euroa on lähes kaksinkertainen verrattuna toiseksi menestyneimpään kilpakumppaniin Ypäjä Jalluun.

Myös lämminveristen karsintalähdöissä pelikansalla on selkeät Toto4-suosikit. Avauskohteessa paineet kasautuvat Eero Lappeteläisen valmentamalle Obrigadolle. Toinen karsinta ja samalla toinen Toto4-lähtö on todennäköisimmin Heikki Korhosen tallin Easy Riden heiniä.

Keskiviikkona Vermon Toto65-pelin päätöskohteena ravataan kolmas ja samalla viimeinen lämminveristen Oulu Express -karsinta. Toinen suomenhevosten alkukilpailu ratkeaa torstaina Lahdessa jo ennen Toto4-kierroksen käynnistymistä.

Molempien rotujen Oulu Express -finaalit ratkeavat lauantaina 10.9. Oulun Toto76-kierroksen yhteydessä. Lämminveristen voittajaa odottaa 17 500 euroa, suomenhevosten paras palkitaan 12 500 eurolla.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu