Suomen Punainen Risti lähettää Bangladeshiin sairaalan rohingya-pakolaisille: "Avulla on kiire"

Rohingya
Naf-joen Myanmarista Bagladeshiin ylittänyt Anowara Begum pyörtyi päästyään maihin. Tässä, 14. syyskuuta otetussa, kuvassa hän pitää sylissään pientä poikaansa ollessaan itse tiedottomassa tilassa.
Julkaistu 22.09.2017 18:51

MTV UUTISET – STT

Suomen Punainen Risti lähettää sairaalan Bangladeshiin Myanmarista tulleiden pakolaisten auttamiseksi. SPR:n katastrofirahastosta on myönnetty 500 000 euroa pakolaiskriisin hoitamiseen.

Bangladeshiin on elokuun lopusta lähtien paennut yli 420 000 rohingya-pakolaista. Punaisen Ristin mukaan he tarvitsevat kipeästi ruokaa, puhdasta vettä, suojaa, perustarvikkeita ja terveyspalveluita.

– Avulla on kiire. Lähetämme yhdessä Norjan Punaisen Ristin kanssa alueelle sairaalan ja noin 20–25 avustustyöntekijää. Ensimmäiset, Suomen Punaisen Ristin työntekijät lähtevät lauantaina ja Suomen osa sairaalasta alkuviikosta, kertoi SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi tiedotteessa.

Pakolaisten joukossa on paljon sairaita ja loukkaantuneita. Huonot asumisolosuhteet lisäävät tarttuvien tautien riskiä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat