Suomen snookerässä komeasti jatkoon MM-karsinnoissa

Robin Hull Puolan turnauksessa helmikuussa.
Robin Hull kohtaa toisella karsintakierroksella Dechawat Poomjaengin.
Julkaistu 09.04.2016 20:31
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Suomen Robin Hull eteni lauantaina jatkoon snookerin MM-kisojen karsintojen ensimmäiseltä kierrokselta.

Hullin englantilaisvastustaja Barry Pinches johti ottelua perjantain pelijakson jälkeen erin 5-4, mutta Hull karkasi lauantain sessiossa voittoon freimein 10-7.

- Parempi päivä tänään, Hull kirjoitti Twitterissä.


Yksi ottelun käännekohdista oli 12:s erä, jossa Hull nousi 66 pisteen tappioasemasta tasapisteisiin. Hull voitti erän uusintamustalla ja siirtyi 7-5-johtoon.

Hull teki ottelussa parhaimmillaan 96 pisteen lyöntisarjan. Yli 50 pisteen sarjoja hänelle kertyi viisi.

Suomen snookerässä kohtaa toisella karsintakierroksella thaimaalaisen Dechawat Poomjaengin. Ottelu käynnistyy sunnuntaina.

MM-karsinnoissa pelataan kaikkiaan kolme kierrosta. Päätöskierroksen otteluiden voittajat lunastavat paikan Sheffieldin MM-kisoihin, jotka käynnistyvät viikon kuluttua.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu