Suomen surkein kuski on selvillä

1:45img
Katso, miten Suomen surkein kuski -voittaja reagoi.
Julkaistu 08.07.2024 08:25
Toimittajan kuva
Silja Välske

silja.valske@mtv.fi

Suomen surkein kuski -sarjan yhdeksännen kauden surkein kuski on selvillä. 

Suomen surkein kuski -sarjassa kisattiin tänä vuonna jo yhdeksännen tuotantokauden jaksoin. Kaudella kahdeksan surkeaa kuskia apukuskeineen kilpailivat keskenään, selvittääkseen kuka on heistä se kaikkein surkein. 

Kauden päätösjaksossa 7. heinäkuuta nähtiin julkkisinssi-tehtävä, jossa finalistien, Nitan, Essin ja Aijan, kyytiin hyppäsi tuttuja kasvoja. Essi sai takapenkilleen Fathi Ahmedin. Rosa Meriläinen hyppäsi Nitan kyytiin ja Jenni Poikelus Aijan kyytiin. 

Suomen_surkein_kuski_S9_eps10_060

Jenni Poikelus hyppäsi Aijan kyytiin inssiajossa. 

Lopulta Emma Kimiläinen julkisti kauden surkeimman kuskin. 

– Surkein kuski on myös kehittynyt omaan lähtötasoonsa nähden todella paljon. Finaalissa ajoitte inssiajon, eikä teistä kukaan suoriutunut siitä ehjin nahoin, mutta yksi suoriutui siitä kuitenkin heikoiten, Kimiläinen sanoi. 

Lopulta surkeimmaksi kuskiksi julistettiin Aija. Miten hän reagoi titteliin?

Tuoreimmat aiheesta

Suomen surkein kuski