Suomenhevoset jekuttivat Toto-pelaajia

Jani Ruotsalainen
Jani Ruotsalainen taituroi voiton lämminverilähdössä.Suomen Hippos/Jarno Unkuri
Julkaistu 12.06.2015 22:05
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Joensuun Toto4-kierroksen suurimmat yllätykset nähtiin kylmäverilähdöissä. Lämminveristenkään ykkössuosikit eivät onnistuneet.

Setä Satuli aloitti Toto4-rivin komealla keulasoololla. Kimmo Määttäsen ohjastama ja Alvi Kinnusen valmentama ori otti vuoden ensimmäisen voittonsa heti kolmannella yrittämällä pitkän tauon jälkeen.

Hitaasti käynnistynyt kierroksen pankki Mäkelän Jero kiri väkevästi toiseksi, mutta voittohaaveet vesittyivät loppukaarteen laukkoihin.

Toinen suomenhevossankari oli Histuli. Se teki porukan perältä pitkän kirin kolmatta rataa pitkin, laskeutui keulapaikalle loppukaarteessa ja piti varmasti ykköseksi.

Henri Bollströmin ohjastaman ruunan edellisestä voitosta ehti kulua lähes kaksi vuotta. Ravi ei ole aina rullannut ja laukat ovat sotkeneet menoa, mutta tänään Hanna-Mari Saastamoisen suojatti oli selityksittä lähdön paras ravuri.

Suosikki Sohvin Santeri teki keulasta asiallisen paluun pikkutauolta pitämällä toiseksi.

Ensimmäisessä kylmäverilähdössä onnistui Driller Man, jonka rattailla Jani Ruotsalainen esitteli taktista osaamistaan. Valjakko matkasi sisäradan jonossa kolmantena, löysi kiritilat loppukaarteessa ja runttasi voittoon.

Saksalaistamma Rosenstolz päätti Toto4-rivin. Se siirtyi pienen kilpailutaukonsa aikana Saksasta Suomeen ja debytoi uudessa kotimaassaan pari viikkoa sitten. Tuolloin liika energisyys johti pitkään laukkaan.

Joensuussa nelivuotias pysyi ravilla ja kiidätti ohjastaja-valmentajansa Jarkko Kervisen maalipaalulle ensimmäiseksi.

Oikea Toto4-rivi, Joensuu 12.6.2015

7 Setä Satuli

2 Driller Man

8 Histuli

3 Rosenstolz

1127,50 euroa

MTV:n ravivihjeillä ei tullut osumia.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu