Suomessa ikäihminen päätyy itsemurhaan lähes päivittäin

Vuonna 2003 raportoidun tutkimuksen mukaan viisi prosenttia yli 60-vuotiaista kärsii usein yksinäisyydestä ja joka kolmas tuntee olonsa yksinäiseksi toisinaan. Yksinäisyyttä on kuitenkin vaikea mitata. Joku avioliitossa elävä voi tuntea olonsa yksinäiseksi, vaikka asuu kumppanin kanssa. Toinen taas saattaa tavata ystäviään silloin tällöin, mutta kokee silti olevansa yksinäinen.

– Esimerkiksi kaksi ikäihmistä voi nähdä sukulaisiaan ja ystäviään yhtä paljon, toiselle se saattaa riittää, mutta toiselle ei, Maija Saarenheimo kertoo.

Ikäihmisillä ei yksinäisyystutkimuksen tulosten perusteella ole välttämättä mahdollisuutta nähdä läheisiään niin usein kuin he haluaisivat. Odotukset saattavat myös vaikuttaa tutkimustuloksiin. Helposti ajatellaan, että Etelä-Euroopassa ikäihmiset eivät olisi niin yksinäisiä. Todellisuudessa siellä seniorit ovat tutkimusten mukaan yksinäisempiä kuin meillä.

– Perhekeskeisessä kulttuurissa ikäihminen voi odottaa kontaktia enemmän. Suomessa taas odotukset eivät ole niin korkealla, koska kulttuurissamme korostetaan yksinäisyyttä.

"Ainoa kontakti on terveyskeskuslääkäri"

Tutkimuksen vastaajajoukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei oikeasti ole ainuttakaan läheistä. Kun perhe on hajaantunut, eivätkä lapset asu samalla paikkakunnalla, yhteydenpitokin vähenee. Iäkkäät eivät ole tottuneet käyttämään uutta tekniikkaa eikä puhelinsoitto korvaa sitä, että lapset olisivat läsnä.

– Tapasin terapia-asiakkaan, jonka lapsi asui ulkomailla. Hän on eristäytynyt, kärsinyt masennuksesta ja liikkuu huonosti. Se on muodostanut noidankehän, jolloin ei tule halua lähteä mihinkään. On pelko siitä, ettei saakaan kontaktia muihin. Ainoa kontakti on terveyskeskuslääkäri. Kotipalvelu käy jakamassa lääkkeitä kerran kahdessa viikossa, mutta ei sitäkään voi seuraksi sanoa.

Kun elämän piiri kapenee, yksinäiset ikäihmiset alkavat miettiä, miksi he ovat yksin ja miten he selviävät elämässä. Kaatumisia, tapaturmia ja sairauksia aletaan pelätä, ja jotkut ajattelevat, että heidän elämänsä päättyy yksinäiseen kuolemaan. Sellaiseen, josta aika ajoin kerrotaan iltapäivälehdissä.

– Minulla on vahva tunne, että niissä tapauksissa voi olla kyse siitä, että kunnan työntekijät ovat yrittäneet aikansa. Yksinäisillä voi olla monenlaisia psyykkisiä ongelmia, eikä apua haluta ottaa vastaan. Onneksi on kuitenkin harvinaista, että ihminen on muumioitunut kotiinsa, eikä kukaan kaipaa.

Lapsia ei haluta rasittaa omilla murheilla

Saarenheimo kertoo, että käynnissä olevassa Mielenmuutos-hankkeessa masentuneita ikäihmisiä yritetään auttaa. Heidän kanssaan keskustellaan, ja heitä houkutellaan mukaan erilaisiin toimintoihin. Saarenheimon mukaan hankkeesta on olemassa hyviä tuloksia, samoin kuin Ystäväpiiri-toiminnasta.

– Siinä tavataan kolmen kuukauden ajan kerran viikossa. Tavoitteena on, että ihmiset löytävät uusia ystäviä, joiden kanssa ystävyys jatkuisi pidempäänkin.

Kaikkia erilaiset hankkeet ja toimintamuodot eivät kuitenkaan pelasta. Lähes joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee Suomessa itsemurhan. Se ei ole ihme, sillä yli kymmenen prosenttia samaan ikäryhmään kuuluvista kärsii jonkinasteisesta masennuksesta. Lähes joka viides kokee tulevaisuutensa toivottomaksi. Harva kuitenkaan puhuu masennuksestaan esimerkiksi omille lapsilleen.

– Asiasta ei haluta puhua lapsille, koska heitä ei haluta rasittaa omilla murheilla.

Saarenheimo toivoo, että jossain kohdassa palvelujärjestelmä saisi kiinni yksinäisen ja masentuneen vanhuksen. Keinoja on olemassa, mutta ongelma on siinä, että usein ikäihmiset ovat nihkeitä tarttumaan auttavaan käteen. Erilaisiin toimintoihin pääsemisen esteenä voi myös olla konkreettinen este.

– Joskus esteenä on liikuntakyky, ettei päästä lähtemään mihinkään. Kuntien pitäisi tarjota enemmän kuljetuspalveluita vanhuksille.

Mielenmuutos-hankkeen ja Ystäväpiirin lisäksi yksinäisille ihmisille löytyy toimintaa myös järjestöiltä, kunnista, seurakunnilta ja jopa taloyhtiöiltä. Lisätietoa Vanhustyön Keskusliiton toiminnasta löytyy nettisivuilta: vanhustyonkeskusliitto.fi