Suomi isännöi ensi keväänä naisten MM-kisoja – isäntäkaupunki selvillä

Naisleijonat
Naisleijonat ottivat helmikuun Etelä-Korean Pyeongchangin olympialaisissa pronssia.2018 Getty Images
Julkaistu 18.05.2018 13:24

MTV SPORT

Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan ensi keväänä Espoossa. Asialle antoi siunauksen perjantaina aamupäivällä kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus.

Kisojen otteluohjelmaa joudutaan vielä odottelemaan muutaman viikon ajan. Itse kisat pelataan 4.-14.4.2019.

– Hienoa, että kisoilla on nyt koti. Muutkin valmistelut pääsevät toden teolla käyntiin, kun pelipaikka ja päivämäärät on lyöty lukkoon, kisojen pääsihteeri Tuula Puputti iloitsee.

– Sen tiedämme jo nyt, että ensi keväänä Espoossa pelataan huippulätkää. A-lohkossa pelaavat maailman rankingin viisi parasta maata: kotijoukkue Suomi sekä USA, Kanada, Venäjä ja Sveitsi. B-lohkossa nähdään rankingin sijoilla 6-10 olevat maat eli Ruotsi, Japani, Saksa, Tshekki and Ranska. Kummassakin lohkossa on luvassa mielenkiitoisia ja merkityksellisiä otteluita, Puputti jatkaa.

Suomen kisoissa nähdään ensi kertaa mukana kymmenen maata. Tämän johdosta aiempi pelisysteemi muuttuu.

Jatkossa A-lohkon kaikki viisi joukkuetta ja B-lohkon kolme parasta pelaavat puolivälierissä pääsystä välieriin. 

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat