Suomi jakautuu kahteen osaan: Osassa maata jopa 30 asteen helteet, länsirannikolla ja Pohjanmaalla voi sataa kaatamalla ja ukkostaa

2:02imgJopa kuukauden sademäärä kerralla niskaan – helteitä seuraa melkoinen myräkkä
Julkaistu 05.08.2022 09:02
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Tänään maan etelä- ja keskiosissa sekä idässä paistatellaan jopa 30 asteen helteissä. Samaan aikaan runsaat sateet ja ukkoset seisahtuvat länsirannikolla ja Pohjanmaalle.

Sademäärät tulevat olemaan tulevan illan ja yön aikana etenkin Pohjanmaalla runsaita.

– Yleisesti voi tulla 20 milliä, mutta paikallisesti jopa kaksinkertaiset lukemat, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Meteorologin mukaan myös paikallinen tulviminen on mahdollista, jos voimakas sadealue osuu asutuskeskusten kohdalle.

– Sateiden edustalla vaeltaa paikallisia, rajujakin ukkosia.

Idempänä on poutapäivä ja selvät hellelukemat. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa saadaan runsaita sateita.

– Lapissa on viileämpää ja rauhallisempaa sekä aika paljon pilvisempää. Heikkoja sateita saadaan monin paikoin.

Lauantaina sateet liikkuvat itään ja Pohjois-Karjalassa lämpötila voi vielä kohota hellelukemiin.

– Sadealue siirtyy aika nopeasti Venäjälle ja jäljelle jää viileämpää ilmaa. Sunnuntaina on ihan kelpo kesäpäivä.

Lue myös: Näin ilmastonmuutos näkyy jo nyt Suomessa – ja tätä on vielä tulossa: "Seuraukset voivat olla dramaattisia"

Tuoreimmat aiheesta

Sää