Suomi on antanut paljon Eric Perrinille: Sain itseluottamusta

3:29img
Julkaistu 30.03.2018 14:56

MTV SPORT

TPS:n kanukkihyökkääjälle Eric Perrinille Suomen piti olla vain pikainen välietappi matkalla kohti NHL-unelmaa. Toisin kuitenkin kävi.

Perrin saapui Suomeen vuosituhannen alussa. Hän kertoo oppineensa paljon etenkin JYPissä kaudella 2002-2003.

- JYPissä minun annettiin olla oma itseni. Sain siitä paljon itseluottamusta. Sain myös tärkeitä ohjeita päävalmentaja Matti Alatalolta, Perrin muistelee MTV Sportille.

Seuraavalla kaudella Perrin kävi NHL:ssä voittamassa Stanley Cupin Tampa Bayn riveissä. Sen jälkeen tie vei Keski-Euroopan kautta Venäjälle ja KHL:ään. Suomeen hän kuitenkin palasi viisi vuotta myöhemmin.

Tällä kaudella 42-vuotias Perrin nousi SM-liigan ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen piste-ja maalipörssiykköseksi. Runkosarjassa maaleja on nyt kasassa 174 ja syöttöpisteitä 324.

Perrin on ollut myös pudotuspeleissä TPS:n kantavia voimia: SaiPaa vastaan syntyi kuudessa ottelussa tehot 5+2.

TPS:n välieräsarja Tapparaa vastaan alkaa tiistaina.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga