Myös Pekka Haaviston kampanjaa tukee moni julkisuuden henkilö.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubbin Alex24-tiimin puheenjohtajana toimii jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen sekä urheilujohtaja, entinen taitoluistelija Susanna Rahkamo.
Asiasta kerrottiin Stubbin kampanja-avauksessa Helsingissä Bio Rexissä.
Jalonen sanoo, että nykyinen presidentti Sauli Niinistö on hoitanut hommansa hyvin ja Stubb voisi jatkaa Niinistön jalanjälkiä. Rahkamon mukaan Stubb olisi tehtävään "aivan ykkönen", joten hänen oli helppo lähteä vetämään tiimiä.
Myös Alex24-tiimin alueellisten vetäjien joukossa on mukana julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Esimerkiksi Pirkanmaan alueellisena vetäjänä toimii oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, Pohjanmaan alueellisena johtajana on keihäänheiton arvokisamitalisti Mikaela Ingberg ja Uudenmaan aluetta johtaa hiihtäjä Ristomatti Hakola.
Pekka Haaviston kampanjaa on tukemassa liuta nimekkäitä julkisuuden henkilöitä. Mukana on yllättäviäkin nimiä, kuten artistinimellä Cheek tunnetuksi tullut Jare Tiihonen. Haaviston kampanjaa tukee lisäksi useat näyttelijät, kuten Oona Airola, Karoliina Blackburn, Peter Franzen, Minna Haapkylä, Johannes Holopainen, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Matleena Kuusniemi, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Valtteri Lehtinen, Laura Malmivaara, Jarkko Niemi, Reidar Palmgren, Jasper Pääkkönen ja Elias Salonen.
Haaviston kampanjaa tukevat lisäksi useat tubettajat ja muut sosiaalisen median vaikuttajat kuten Mona Bling ja Maiju Voutilainen.