Dahlia kurkistaa Ullan kristallipalloon, kun Salkkareiden spin-off-sarja Pihlajasatu palaa tänään ruutuun uusin jaksoin.
Salatut elämät -sarjan spin-off Pihlajasatu jatkuu maanantaina 29. kesäkuuta uusin jaksoin, kun Ulla Taalasmaan (Maija-Liisa Peuhu) kristallipalloon kurkistaa Dahlia Mustavaara (Inkeri Mertanen).
Kuten Pihlajasadun henkeen kuuluu, Dahlian ja muiden Mustavaaran perheenjäsenten elämä näyttää hyvin toisenlaiselta kuin runkosarjassa, vaikka hän saakin ympärilleen toivomansa rakastavan perheen.
– Dahlia on paljon lempeämpi ja sopuisampi, ja perhesopu on alussa auvoista. Hänellä on kuitenkin strategia, millä hän yrittää pelastaa perheensä talouden ja Gunnarhan ei tykkää siitä ollenkaan, Mertanen paljastaa MTV Uutisille ja vahvistaa, ettei hahmon perusluonnetta ole häivytetty kuitenkaan täysin.
LUE MYÖS: Salatut elämät spin-off palaa ruutuun – tätä on luvassa
– Perheen parhaaksi hän kuitenkin toimii. Kyseessä on kuitenkin satu, eli siinä on myös opetus, kuten saduissa aina.
Mertanen kertoo yllättyneensä siitä, että hänelle tarjottiin kauden toista pääroolia suositusta spin-offista.
– Kun multa kysyttiin, se tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Lisäksi Pihlajasatu alkaa syntymäpäivänäni! 29. kesäkuuta 71 vuotta täyttävä Mertanen iloitsee.
Sekä Dahlian että Ullan hahmot jouduttiin kirjoittamaan keväällä väliaikaisesti ulos Salatuista elämistä koronapandemian takia.
LUE MYÖS: Suosikkihahmot Ulla ja Dahlia kirjoitettiin ulos Salkkareista koronan takia – Maija-Liisa Peuhu, 78, ei haikaile eläkkeelle: "Se olisi kamalaa!"
Mertanen kertoi toukokuun lopulla, että aika kotona Tampereella on kuvaustauon aikana kulunut yllättävän hyvin.
– Toisaalta on ollut ihanaa, kun on saanut luvan kanssa olla laiskana ja tekemättä mitään aikataulujen mukaan! Tietysti tämä on ollut aika pitkä aika, näyttelijä kuitenkin myönsi ja arveli palaavansa kuvauksiin aikaisintaan syksyllä.
Myös Mertanen odottaa innolla, että pääsee näkemään, miltä koronarajoitusten aikana kuvatut kohtaukset näyttävät televisiossa.
– On jännä nähdä, miten siinä on onnistuttu, kun intiimejäkin kohtauksia on niin paljon yleensä!