Taalasmaan perhettä Salatut elämät -sarjassa kohdannut suuri suru ja Ullan hahmon puuttuminen pakottaa Tommi Taurulan näyttelemän Kari Taalasmaan uuteen rooliin perheessään.
Salatut elämät -sarjan suosikkihahmoihin lukeutuvan Kari Taalasmaan syksy alkoi murheellisissa merkeissä, kun sisarenpoika Tale Taalasmaa perheineen menehtyi traagisesti Pihlajakatua järkyttäneessä helikopterionnettomuudessa.
Karin roolista tuttu näyttelijä Tommi Taurula myöntää, että lohduton käänne vaikuttaa merkittävästi myös hänen roolihahmoonsa.
– Onhan se iso koettelemus. Ne olivat kuitenkin Talen kanssa myös hyvin frendejä läheisen sukulaisuussuhteen lisäksi, ja eihän Karilla niitä montaa ole, Taurula pohti hahmonsa tuskaa Salkkareiden pressipäivänä MTV Uutisten haastattelussa.
– Ja kun lisäksi Elina on vielä hyvin surullinen. Kari yrittää nyt sitten ottaa perheenpäänä vastuuta asioista.
Hahmonsa tulevista käänteistä näyttelijä ei voi vielä paljastaa liikaa.
– En spoilaa liikaa, mutta sanotaanko vaikka näin, että yrittäjä-Kari jatkaa yrittämistä ja yrittää unohtaa myös vanhat rakkaudet.
Onko uusia rakkauksia jo näköpiirissä?
– Sitä ei tiedä, mutta pieniä kokeiluja voi olla tiedossa, Taurula vinkkaa salaperäisesti.
Taurulan mukaan koronakriisi ei vaikuttanut hänen kesäänsä. Hän on viettänyt kesän pääasiassa lomaillessa ja nauttinut olostaan mökillä maaseudulla, kuten tavallisestikin.
LUE MYÖS: Suosikkihahmot Ulla ja Dahlia kirjoitettiin ulos Salkkareista koronan takia – Maija-Liisa Peuhu, 78, ei haikaile eläkkeelle: "Se olisi kamalaa!"
Kevään kuvauksissa poikkeuksellinen tilanne kuitenkin näkyi myös hänen kohdallaan, kun Karin äiti, Maija-Liisa Peuhun näyttelemä Ulla Taalasmaa kirjoitettiin tilapäisesti ulos sarjasta. Tämä on näkynyt syksyn ensimmäisissä jaksoissa, kun Ulla on loistanut poissaolollaan keskellä Taalasmaan perheen suurta surua.
– Hemmetin tylsäähän se oli. Tosi ikävä juttu. Siksi tässä toivookin, että korona olisi pikkuhiljaa taputeltu ja Maija pääsisi palaamaan Pihlajakadulle, sanoo Taurula, joka kaipaa jo kovasti pitkäaikaista kollegaansa.
– Yllättävän hyvin tämä on mennyt poikkeusoloissa, mutta Maijaa on jo ikävä!
Myös Taurulan "Salkkari-isä", eli Jarmo Kosken näyttelemä Seppo Taalasmaa palaa jossain vaiheessa mukaan kuvioihin.
– En tiedä, miten pitkäksi aikaa hän tulee, mutta kiva kun tulee. Kivahan Se on aina faijaa nähdä! hän nauraa.