Suomalaisten suosikki juhlii tänä vuonna itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa.
Laulaja Juha Tapio sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa kutsun Linnan juhliin. Kutsuttuna on myös Tapion vaimo Raija Tapio, joka toimii lääkärikeskus Aavan toimitusjohtajana.
Kahden lapsen vanhempia ei nähdä usein yhdessä julkisuudessa.
– Itsenäisyys on äärettömän arvokas ja todellakin juhlimisen arvoinen. Olen otettu ja on kunnia, että tänä vuonna sitä saa juhlia tällä tavalla, Juha Tapio kommentoi MTV:lle.
Juha Tapio esiintyi lauantaina suuressa Sinun vuorosi loistaa -konsertissaan Hartwall Arenalla. Pitkä keikkaputken jälkeen laulaja yhtyeineen jää esiintymistauolle.
Juha Tapio tunnetaan erityisesti koskettavista hittikappaleistaan Mitä silmät ei nää ja Kaksi puuta.